Hellou helmikuinen maanantai!
Viikonloppu meni hujauksessa ja uusi viikko alkoi karmeassa loskasäässä. Rapa roiskuu ja lumikasat muuttuvat sohjoksi, mutta jos tämä tietää kevättä, niin antaa roiskua vaan! Tämä alkuvuosi on aina itselleni jonkinlainen "vaikeampi" välivaihe, jonka vain koittaa rämpiä yli päivän kerrallaan. Vaikka lisääntyvä valo antaa voimaa, niin silti tuntuu kuin olisi horroksessa. Oi kevät, tule jo!
Jonkinlaisessa välitilassa taitaa olla myös tämä blogini tällä hetkellä.
Heräsin oikein pohtimaan asiaa, kun mieheni tokaisi erään kerran, että eikö blogiin voisi keksiä mitään uutta kuvakulmaa tai ideaa?!
Tottahan tuo onkin, että blogini on jämähtänyt paikalleen ja inspiraationi on ollut toisinaan kadoksissa. Ja ihmekkös tuo, sillä olen kirjoittanut blogia jo pian 10:n vuoden ajan! Miten ihmeessä olen ylipäänsä voinut kehitellä juttua tästä samasta asunnosta ja aihepiiristä noin pitkän aikaa? :D
Blogin alkutaipaleella olin vasta 30:nen, kahden pienen lapsen kotiäiti.
Rakastin tuota aikaa elämässäni ja nautein olla kotosalla tyttöjen kanssa. Kirjoitin paljon lapsiperheen arjesta ja ideapankkini sisutuksen suhteen tuntui olevan ehtymätön. Rahaa meillä ei ollut, mutta kehittelin todella paljon edullisia remontti- ja sisustusideoita. ( Miten tuohon kaikkeen riittikin energiaa :)
Vuosien varrella olen haaveillut useampaan otteeseen vanhasta talosta tai muutosta isompaan asuntoon, eikä tuo haave ole vieläkään kokonaan sammunut. Uskon kuitenkin, että kodin voi tehdä minne vaan, kunhan sydän ja rakkaat ovat siellä mukana.
Pari vuotta sitten saatiin myös vihdoin teetettyä kunnon remontti tähän kotiimme ja sekin vahvisti tunnetta siitä, että tässä on hyvä olla.
Vuodet ovat vierineet ja ne ovat täyttyneet elämän kaikkine väreineen. Yhtäkkiä lapset ovat venähtäneet teini-ikäisiksi ja me vanhemmat kieriskelemme keski-iän "kriiseissämme". Elämä pyörii työn, harrastusten, jatkuvan ruuanlaiton ja pyykkäyksen ympärillä. Asiat ovat hyvin ja niistä saa olla kiitollinen, vaikka toisinaan ruuhkavuodet väsyttävätkin.
Olen alkanut myös pikkuhiljaa etsiä itseäni sieltä pyykkivuorten keskeltä. Mitä asioita tykkäsinkään tehdä ennen? Voisinko suoda itselleni taas hieman omaa aikaa ja olla välillä muutakin kuin vain äiti, vaimo ja kodin hengetär?
Blogikin muuttuu elämän edetessä ja etsii paikkaansa. Sisustaminen on edelleen minulle tärkeää ja rakastan kaikenlaisia projekteja, mutta niille ei vain yksinkertaisesti meinaa jäädä aikaa ( eikä edelleenkään sitä rahaa ;). Energiaakin tuntuu olevan vähemmän.
Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat minulle kuin terapiaa, ja niiden ansiosta blogini hengittää edelleen....mutta tässä kohtaa rakkaat lukijani tekin voisitte kertoa minkä tyyppiset postausaiheet teitä kiinnostavat? Onko se pelkästään sisustaminen ja remontit? Vai tykkäättekö katsella vain kuvia? Onko kirjoituksilla mitään merkitystä? Voisiko sisustusblogiin kirjoitella enemmän mietteitä elämästä? Tai onko teillä ylipäänsä toiveita postausten suhteen? :)
Mahtavaa jos avaatte asiaa ja autatte minua löytämään inspiksen uudelleen.
Iloisia ajatuksia alkavaan viikkoon loskasta huolimatta!
Iida Emilia
Mä tykkään lukea blogia missä on asiaa laidasta laitaan.
VastaaPoistatykkään sun kuvistasi ja tästä viimeisestä kirjoituksestasi.
Niin täälläkin on vähän inspis kadonnut, yli 10 v. oon kans pitänyt blogiani.
Joskus ne aiheet tulla pulpahtavat noin vain, ja joskus ovat kiven alla.
Kiitos Tuija kivasta kommentistasi :)
PoistaMukavaa kuulla, ettei se haittaa vaikka postaukset pomppisi aihealueesta toiseen. Eikä se tosiaan itseänikään haittaa, jos jonkun blogia luen ja siellä aiheet vaihtelevat. Ja tuo on kyllä niin totta, että postausinto vaihtelee. Välillä keksii hyvin aiheita, toisinaan saa kaivella. Ehkä se ei olekaan niin vakavaa :D Onnittelut sullekin pitkästä blogiurasta! Tähän jää vähän koukkuun.
Niin ja tsemppiä sinnekin inspiksen kanssa. Itse en ole koskaan ajatellut lopettavani, mutta tämä vuosi on ollut vähän tahmeampaa selvästi. Joskus pieni taukokin tekee hyvää :)
PoistaOlen samaa mieltä Tuijan kanssa että on kiva lukea blogia jossa on useampia aihepiirejä. Itse olen blogannut v:sta 2012 ja vanhassa blogissani kyllästyin siihen, että blogin nimi rajoitti aiheita joista kirjoittaa ja niinpä perustin uuden blogin ja annoin sille sellaisen nimen ettei se rajoita sitä mistä kirjoitan, eli tein kutakuinkin vastoin niitä ohjeita joita viisaammat (?) bloggarit antavat eli että ei pitäisi kirjoittaa ns. "sillisalaattiblogia" eli sellaista jossa kerrotaan suunnilleen kaikesta maan ja taivaan välillä. Että pitäisi pysytelläkorkeintaan parissa aiheessa joista kirjoittaa. Minulla ei kuitenkaan rittänyt kirjoittaa esim. mökkiblogia, koska talvella ollaan niin harvoin mökillä että väkisinkin olisi ollut hiljaista blogissa.
VastaaPoistaKiitos sullekin Kristiina oikein paljon vastauksestasi :)
PoistaNiinpä, ihan totta. Mustakin tuntuu, että olen tavallaan jämähtänyt siihen samaan aihepiiriin! Tullut vähän paineita, jos kotona ei koko ajan tapahdu jotakin sisustuksen saralla. Kuitenkin tykkään kuvailla kotia ja arkisia askareita, sekä kertoa tavallisesta elämästä. Alkoi tuntua, että kiinnostaako se ylipäänsä ketään, joten ihan mukavaa kuulla nyt näitä kommentteja. Ja voisihan sitä tosiaan vähän laajentaa aihealuetta. Inspiraatiota ja iloa sinnekin blogin parissa.
Eu,gostaria de ver mais post sobre cozinhas cottage,obrigada...
VastaaPoistaOprigado pela sua respesta :)
PoistaI`m trying to post more cottage photos in the summer!
Tykkään blogistasi, kauniista kuvista ja tavastasi kirjoittaa.
VastaaPoistaKyllä täälläkin on usein inspiraatiot hukassa ja tuntuu että ne samat nurkat on aina kuvattuna. Remppoja voisi tehdä, mutta ne vaativat rahaa ja aikaa. Kovin syvällisiä ja henkilökohtaisia asioitakaan en täällä halua jakaa, joten näillä vanhoilla ja välillä uusilla jutuilla mennään. Minullekin valokuvaaminen ja kirjoittelu on terapiaa.
Jaksan kyllä katsella samoja nurkkiasi, ne ovat niin kauniita, älä ota paineita, jatka vain samaan malliin <3
Sydämellinen kiitos sulle Sari <3 Ihanaa kuulla, että tykkäät tästä blogista tällaisenaan.
PoistaOletkin aika pitkään siellä taustalla seuraillut, kiitos siitäkin :). Mäkin tykkään sun tyylistä kovasti!
No sepä se, jos rahaa olisi mielin määrin, niin tulisihan noita remppajuttuja ja uudistuksia useammin tehtyä. Ideoitakin olisi kyllä ( jos lotossa voittaisi ;).
Ja mitä noihin juttuihin tulee, niin jokin raja se on tosiaan tuohon vedettävä, ettei liian henkilökohtaiseksi mene tarinat. Vaikka toisinaan se avoimuuskin kannattaa :)
Mukavaa viikon alkua ja bloggausintoa sinnekin! <3
Oi voi, mitähän tässä voisi toivoa? Tykkään blogistasi kovasti juuri tällaisena, mutta ymmärrän, että aina ei jaksa inspiroitua tai toteuttaa...elämä vie joskus energiat. Kymmenen vuotta! Hienoa! Omani vasta vähän yli vuoden ja pitää tunnustaa, ettei aina oikein tahdo keksiä tai ehtiä. Kuitenkin olen onnellinen siitä, että bloggaaminen johti asiaan, jota en ollut laisinkaan ottanut huomioon - sain uusia tuttavuuksia ja haluaisin ajatella, ystäviä <3. Justiin nyt on remontti ja pakkotaukoa kirjoittamisessa itselläni, mutta ei kai se haittaa. Välillä enemmän ja välillä vähemman juttuja, siten, miltä tuntuu. Mukavaa kevään odotusta ja aurinkoisia päiviä sinulle :) !
VastaaPoistaHih, ei ole pakko toivoa mitään :D vaan mukava on sensijaan kuulla, että hyvin kelpaa blogi tällaisenaan samoine nurkkineen ja höpötyksineen! Juu, apua, siis syksyllä tulee 10 vuotta täyteen! Aika käsittämätöntä. Sitä täytynee juhlia sitten jotenkin ?! ;D
PoistaBlogi tuo todellakin mukanaan paljon ihania juttuja ja elämyksiä. Itsekin olen löytänyt tämän kautta ihania sielunsiskoja. Niistä olen minäkin kovin kiitollinen.
Aikanaan lupasin itselleni, että en ottaisi paineita postaustahdin tai aiheiden tiimoilta, vaan ihan harrastusmielessä omaksi ilokseni kirjoittelisin, mutta näköjään niitä paineita aina toisinaan saa kehiteltyä jostakin ;)
Mutta näinpä juuri. Se oikea elämä menee edelle joka tapauksessa ja sitten kirjoitellaan, kun ehditään. Oikein mukavaa kevään odotusta sullekin ja tsemppiä remonttiin :)
Itsellä on vähän sama ongelma, vaikka en olekaan kirjoittanut blogiani vasta kuin viisi vuotta, mutta aika tuppaa olemaan kortilla töiden, harrastusten, perheen ja opiskelujen vuoksi.
VastaaPoistaKuviasi on aina ilo katsella ja pidän myös lukea tekstejäsi, ne ovat maanläheisiä ja helposti samaistuttavia - oikeaa elämää :) <3 Itsellänikin on aina välillä kausia, että tulee päivitettyä blogia hyvin hyvin harvoin, joskus taas vähän useammin.
Kyllä se inspiraatio taas sieltä löytyy :) <3
Pitkään olet sinäkin jo kirjoitellut sitten, ja ymmärrän varsin hyvin tilanteesi, kun vielä töiden ohella opiskelutkin ja pienet lapset! Siinä on jo vauhtia kerrassaan :D
PoistaKyllä se inspis tosiaan löytyy! Oikeastaan alkaa löytyä jo nyt heti kun teidän ihania viestejänne lueskelen <3 Kiitos todella paljon <3
Inspis on täälläkin hakusessa...neljäs kuukasi jo taukoa menossa. Tänään olen innostunut sentään kommentoimaan toisten blogeja..:)
VastaaPoistaOih, no mä oon jo vähän miettinytkin, että missäs se Hannele luuraa :). Ihana kuulla susta ja kiitos kun kävit moikkaamassa! Tsempit sinnekin...ehkä se löytyy kevään ja valon myötä <3
Poista