tiistai 19. marraskuuta 2019

Helppoja paperitähtiä marraskuun piristeeksi

Moikat harmaaseen tiistaipäivään!

Kyllä siinä niin vain kävi, että kirkkaat pakkaspäivät vaihtuivat plus-asteisiin ja sadetuhruun, enkä tiedä oikein mitään masentavampaa kuin tällaiset päivät, jotka eivät valkene ollenkaan! Ei tunnu auttavan, vaikka räpsisi kaikki maailman vilkkuvalot, tähdet ja kynttilätkin siihen päälle välkkymään, niin ei lisäänny energia, ei! Pitäisi ehkä ottaa kirkasvalolamppu testaukseen.

Parasta piristystä marraskuuhun toisi varmasti ulkoilu ja liikunta, mutta täytyy tunnustaa, että tähän aikaan vuodesta oma liikuntani tuppaa jäämään jääkappi/sohva-akselille tai jos oikein riehaannun, niin saatan kävellä jopa lähikaupalle...hakemaan suklaata ;). Kadehdin todellakin liikunnallisia ihmisiä, jotka juoksevat into piukeana pihalle säällä kuin säällä. 

Itse saan kiksejä kotona puuhastelusta ja kaikenmaailman väkertelystä. Niinpä viikonlopun aikana vaihtui keittiössä järjestys ja kokeilin jättää keittiönpöytää vinottainkin, mutta ei se oikein tuntunut toimivan. Pientä muutosta sain aikaiseksi kuitenkin.


Lisäksi innostuin askartelemaan paperisia tähtiä, joiden ohjeita Instagram ja Pinterest ovat tulvillaan tällä hetkellä! Enkä yhtään ihmettele, sillä valtavan somia ja jouluisia nuo ovatkin.

Paperitähtiä voi tehdä juuri itselleen mieleisistä väreistä ja ovathan nuo onneksi kierrätettäviäkin. 
Kaikenlisäksi nämä tekemäni paperipussitähdet ovat ihan äärettömän helppoja ja nopeita! Eli näitä osaa tehdä kuka tahansa.


Löysin askartelulaatikosta vanhoja paperipusseja, joita olin käyttänyt aikanaan lasten joulukalenteripussukoina. Pussit taisin ostaa tuolloin askartelukaupasta tai Prismasta, ja kooltaan ne olivat 10 x 22 cm. Pussukat olivat jo ryppyisiä ja kärsineitä, mutta se ei lopputulosta haitannut. Kiva kun saivat vielä jatkokäyttöä :)

Tähän paperitähteen tarvitset siis n. 8-10 kpl paperipusseja, sakset, liimaa ja narua!



Liimaa ensin kaikki paperipussit päällekkäin samansuuntaisesti, eli pohjat alaspäin ja suuaukot ylös. Levitä liimaa keskikohtaan ja pussin alaosaan/pohjaan, kuten kuvassa vasemmalla.

Sen jälkeen leikkaa pussukoiden suuaukkoon V:n muotoinen sakara.

Avaa tähti, liimaa päistä kiinni ja aseta ripustin-naru. 

Tadaa! Valmista tuli!


Tähdistä tuli aika kookkaita, vaikka pussit olivat pieniä. Toisessa tähdessä käytetty 9 pussia, toisessa 10. Ja halutessaan tähtiin voi myös leikkailla pieniä kuvioita lumipaperitähtien tapaan.


Viikonloppuna haimme myös mökin mailta pikkukuusia, mäntyjä ja havuja. 
Ajattelin, että on ihanaa päästä samoilemaan metsään, mutta kuusenhakureissusta tulikin nopea pyrähdys, sillä siellä olikin alkanut hirvijahti, eikä meillä ollut päällä mitään punaista!! Hui!


Kotona alkaa näyttää jo mukavan talviselle ja aavistuksen jouluiselle.
Tästä on hyvä jatkaa. Mitäs valmisteluja olette itse tehneet?

Mukavaa viikon jatkoa!

Iida Emilia

16 kommenttia:

  1. Kauniita tähtösiä 🌟 Me tehtiin näitä muutama vuosi sitten kotiin ja oli kyllä oikeita pika-askarteluja. Kivoja, kun saa niin nopsaan nättiä aikaiseksi 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika <3
      Mä en ollutkaan ennen löytänyt tällaista ohjetta ja yllätti kyllä helppoudellaan! Nopeasti valmista ja kuitenkin todella kaunista, jopa rypistyneistä pussukoista :D

      Poista
  2. Kerrassaan upeita tähtiä!
    Itse olen askarrellut lumihiutaleita, voisikin kokeilla tuollaisia tähtiä,ovat niin hienoja ja sopivat muutenkin talviseen sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :)
      Itsekin yllätyin, että näin hienoja tuli näin helpolla ohjeella. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mun mielestä tuli kans kivoja ja tuo värikin sattui olemaan oikein passeli meille.

      Poista
  4. Anonyymi10.43

    Kivoja tähtiä! Hirvenmetsästyksessä huomioväri on nykyään oranssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Juu niinhän se muuten taitaakin olla, kun näimmekin samaisella metsäretkellä metsästäjiä oransseissa asuissaan :) Ehkä se punainenkin toivottavasti toimisi huomionherättäjänä.

      Poista
  5. Hienoja noista sinun tähdistä tuli. Tähän vuodenaikaan kannattaa todellakin olla huomioväritä päällä kun metsään lähtee. Muuten voi olla että joutuu väistelemään hauleja :).
    Ihanaa päivää sinulle.
    Halit Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erica! :) Nuo tähdet eivät paljon vaivaa vaatineet, mutta silti ovat nättejä kyllä.

      Yleensä olen ehtinyt hakea havuja jo aiemmin syksyllä. Enpä muistanut tuota hirvestystä ollenkaan :)

      Mukavaa joulunalusaikaa sinne! <3

      Poista
  6. Mä en kestä kuinka kaunista ja ihanasti ovat kuin teille tehty <3 Pitääkin koittaa jos löytyisi omista varastoista ja koittaisi tehdä, jos vain aikaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia niin paljon kauniista sanoistasi <3
      Ja nämä tähdet valmistuu viidessä minuutissa, joten niihin ei kauaa aikaa mene :D

      Poista
  7. Ihanat tähdet, ja kauniit noin luonnonvärisenäkin! Minäkin joskus tein valkoisista pusseista, mutta eivät taida olla enää tallella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Minäkin ihastuin näihin sävyihin, mutta valkoisetkin olisi ihania :)

      Poista
  8. Voi ompas hienoja! <3 Täytyy kokeilla myös näitä kun viime viikolla sain aikaiseksi sellaisia yksinkertaisempia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Mun mielestä näistä tuli kans tosi symppiksiä :)
      Ja mun tekis mieli kokeilla kans vähän erilaisia versioita :D

      Poista