Kävimme kyläilemässä isomuorin -ja vaarin luona. Matkan varrella pysähdyimme näköalatornille, jonka ohi olemme usein ajaneet, muttemme koskaan ennen käyneet. En uskaltanut kiivetä ylös asti tuohon tornihökötykseen, mutta hienot oli näkymät siltikin :)
Muorin ja vaarin luona on aina niin mukavaa käydä. Suuri puutarha, ja isot omenapuut sulkevat suojiinsa vanhan punamultaisen talon ja perunamaan. Eikä mistään saa niin herkullisia lihapullia, kuin Muorilasta. Lapset saivat poimia punaposki-omppusia kotiinviemisiksi, ja minä tietenkin innostuin kamerani kanssa ikuistamaan näitä syksyisiä hetkiä.
Miten ihana Sunnuntai!
Tää mustavalkoinen kuva on mun lemppari. Tästähän vois tehdä vaikka taulun :)
Tänään kävin valikoimassa itselleni ne silmälasit. Hyvän valinnan mielestäni tein. Kylläpä näytin fiksulta kakkulat päässä ;) Pari viikkoa pitää vielä malttaa odotella...
Lasten kanssa innostuimme remppaamaan barbeille taloa yhteen vanhaan lipastoon. Meillä oli niin hauskaa, että pannarikin uunissa paloi kivikovaksi! Toisaalta onni minun kannaltani, koska tänään oli tarkoitus vähän niinkuin aloittaa joku terveellisempi ruokavalio ;D
Kiitos muuten teille kaikille ihanille, jotka jaksatte täällä käydä vierailemassa ja kommentoimassa. Itse olenkin ollut nyt vähän laiskahko viestin jättäjä. Niin, ja tunnustuksia tuli lisää, mutta palaan niihin toisella kertaa.
Tervetuloa myös uusimmat lukijat. Teitä olikin yhtäkkiä ilmestynyt paljon lisää!
Mukavaista maanantain jatkoa!
Iida Emilia
Muoks: Vielä piti vähän muokkailla ja lisäillä kuvia
Ihanat neidot ruutuhameissaan =)
VastaaPoistaIhanan syksyisiä kuvia!
VastaaPoistaLuin edellisen postauksen vastaukset ja hieman itselleni nauraen huvitti lukea, että oletkin kosmetologi. Ajattelin kerran, että olet kenties pappi kun sulla on aina maanantait vapaat. Pahasti meni pieleen arvaukseni :D
Kiitos Hanna ja Minna :)
VastaaPoistaHih, vai että pappi ;)Sehän olisikin hieno ammatti! On se jännä, kuinka voikin saada erilaisia mielikuvia ihmisistä blogien perusteella. Joku joskus ajatteli mun olevan luonnonkaunis vaalea Eloveena-tyttö, vaikka oikeasti olen pakkelilla peitetty punapää ;)
Teen tosiaan osa-aikatyötä 3-4 päivää viikossa, joten mulla on lähes aina pitkä viikonloppu vapaa. Aivan luksusta siis ( tosin ei palkkapäivänä niinkään )!
Hei!
VastaaPoistaEdelliseen postaukseen palatakseni, kyselisin millä tavalla olette kiinnittäneet paneelit tuonne keittiön välitilaan? Jätittekö laatat alle? Ja laitoitteko silikonit alareunaan?
Paneelit haavena täälläkin ;)
Kiitos kauniista blogista josta voi ammentaa paljon ideoita omaan kotiin.
-Paula-
Mäkin muistan mun mummulan aina paikkana, josta sai maailman parhaat lihapullat. Nykyään mummu paistelee jo taivaallisia lihapullia joten ne on muistoja vain...
VastaaPoistaSöpöjä kuvia.
VastaaPoistaJa hienoa, että löysit uudet rillukat.
Ne tosiaankin tekevät fiksummannäköiseksi ... enkä tarkoita ettet sinä olisi jo sellainen ;D
No ihmekös tuo, jos tänne tupsahtelee uusia lukijoita, tämä sun blogisi on niin ihana, että aina pitää heti käydä kurkkimassa uusimmat kuulumisesi!
VastaaPoistaTeidän tytöt on niin mielettömän nättejä molemmat, oikeita pikku malleja ;) Ja joo, toi mustavalkonen tytöistä ois upea tauluksi!
Mä olen suunnitellut tekeväni Peipposelle nukkekodin johonkin vanhaan pieneen kaappiin...yhden mahdollisen kaappiehdokkaankin näin jo siellä aarreaitassa viime viikolla. Mutta tyttö on vielä niin pieni, että saa tuo vielä vähän haudutella mielessä ;) Ensin ois kai laitettava jonkinnäköinen pieni leikkikeittiökin pystyyn, heh ;)
Mun rupes tekeen mieli pannaria, että kiitti vaan ;D Täälläkin yritetään nimittäin pitää kevyempää linjaa... Zemppiä sullekin!
Voi kuinka ihania syksyisiä kuvia!!
VastaaPoistaVarsinkin nuo mustavalkoiset ovat ihan mielettömän hienot!! :)
Kauniit tytöt teillä!
Ihania kuvia tytöistä! Ovat niin valtavan suloisia tyttöjä!:)
VastaaPoistaEn kyllä ihmettele ollenkaan että uusia lukijoita tulla tupsahtaa tänne, sillä blogisi on todella kaunis ja ihana.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Voi että sinä otat kyllä hienoja kuvia, näitä on aina niin kiva katsella. Ja tietty mikäs on kuvia ottaessa, kun on noin kauniit ja tyylikkäät mallit.;) Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaAi, että mitä neitoja...selvästi äitiinsä tulleet :). Kakkulakuvia odotellessa!
VastaaPoistaTosi ihania kuvia!! Kyllä tosiaan ois aineksia tauluksi! Sulla on taitoa!
VastaaPoistaItellä on kans lasit joita pitäis käyttää lukiessa, tietokoneen näyttöä ja TV:ta katsellessa...Aika laiska oon niitä pitämään, enkä kyllä oikein osaakaan niitä pitää.
Mutta sillon kun ne päähäni laitan niin kyllä tulee fiksu fiilis.
-Riikka-
kiitos teille <3
VastaaPoistaPaula: Kiitos kauniista sanoistasi! Mukava kuulla, että olet saanut täältä ideoita mukaasi :)
Paneelit kiinnitimme tosiaan laattojen päälle tuollaisella Sika-plex ( ei taida olla oikein kirjoitettu ;)liimalla, ja alareunaan laitoimme silikoonia. Ihanat kyllä ovat. Suosittelen :)
Susu: Mummolat on ihania! Niin paljon nostalgisia muistoja henkiviä. Omat isovanhempani ovat jo myös siirtyneet taivaan kotiin, mutta tästä mieheni mummolasta on tullut tärkeä paikka meidän koko perheelle :)
Ainosofia: Eivät taida nuo silmälasitkaan musta valitettavasti fiksua tehdä ;)
Liisa: No voi sinnuu, kiitos kovasti <3 Nukkekoti kaapissa kuulostais kans ihanalta. Itsekkin olen haaveillut nukkekodista tytöille ( ja ehkä vähän itsellenikin ;)mutta hetken vielä odotan, kun tuo meidän Lilliputti kadottaa vielä kaiken mihin koskee :) Sullahan on sitäpaitsi hyvin lähtenyt se keventäminen vauhtiin. Täällä innostus kestää ehkä kaks päivää!
Christina: Kiitos, ja kiva kun poikkesit kylään :)
Susanne: No voi kiitokset sinulle <3 Mukavaa viikkoa sinnekkin!
Salla, Ansku ja Riikka: Kiitos teillekkin <3 Ihania ootte! Saas nyt nähdä, kehtaanko sentään kakkulakuvia laittaa ;)
Riikka: munkaan ei tarvitse aina laseja pitää, mutta autoa ajaessa ja telkkaria katsellessa ainakin. saas nähdä kuin niihin tottuu.
Aivan upeita kuvia! <3
VastaaPoistaMinkälaiset kakkulat valitsit?
t: rillipää
Kauniita kuvia olet ottanut, tykkään ihan hirmusti:) Mummolassa ja ukkilassa (näin meillä) on aina ihan parhainta<3 varsinkin ruoat;)
VastaaPoistaMinkälaisen ruokarempan meinasit tehdä? :)
todella ihania kuvia! =D
VastaaPoistaTykkäsin joka kuvasta, mutta kyllä tuossa ekassakin on vain sitä jotain, punaisine varjoineen:))
VastaaPoistaIhanata syksyistä viikkoa Sinulle!♥
Mapela: Kiitos :) Rillukat on sellaiset aika tummasankaiset rusehtavat kantikkaat. Eli aika perukset, mutta halusin kuitenkin sangoista ihan näyttävät ( ei siis mitään hengettömiä, muttei myöskään retroja ;)
VastaaPoistaJasmiina: Paljon kiitoksia :) Niinhän ne mummolat on <3 Jotenkin vielä omien lasten myötä noi mummolat ovat tulleet vieläkin rakkaimmiksi!
Ruokaremppa olis tarkoitus olla hyvin yksinkertainen, eli perus-kotiruokaa kohtuudella, ja herkkuja vähemmän! Ja liikuntaakin sais vähän lisätä :) Mutta hiljaa hyvä tulee...
Pia ja Marge: Voi kiitokset! :)
En osannu kans millään päättää, olisko ne nyt kivemmat värillisinä vaiko mustavalkoisina ;)
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
Oi kun on kauniit neidit teillä! Mulla on kaksi pientä tyttöä myös. Maaliskuussa tulee kolmas, mielenkiinnolla odotan kumpi sieltä tulee.. :)
VastaaPoistaOdotan kuvia teidän barbikodista, kuulostaa kivalta!
Käythän osallistumassa blogini arvontaan
www.willawanilla.blogspot.com
Terkuin Willa Wanillan Rouva
Kiitos Mirjami :) Oi, ja onnea paljon tulevasta perheenlisäyksestä!
VastaaPoistaBarbitalosta tulee varmaan kuvia jossain vaiheessa, mutta se ei ole kyllä mikään kovin ihmeellinen ;) Mutta lasten kanssa yhdessä ilolla toteutettu!
Kiva, kun vinkkasit arvonnasta...en ollut ehtinyt vielä huomata :)
Nyt menin ihan sanattomaksi..kuvat on niin upeita!!!!
VastaaPoistaSadeterveisin Arja
Kuva olisi ihana tauluna! Kylläpä on nättejä tyttöjä!
VastaaPoistaOi mikä kuvasarja!!Ihanaa viikonloppua Sinulle!
VastaaPoistaIhania otoksia, jokainen omalla tavallaan oikein taideteos! Tuo mustavalkoisuus sopii kuviin oikein mukavasti. Ja niin kaunokaisia nuo tyttöset, kyllä tuollaisista viitsii kuvia räpsiäkin ja vaikka kuinka monta :) ( Iltatähti olisi mielestäni tuohon joukkoon oikein sopiva, kuinkahan nätti tai söpö se olisikaan <3)
VastaaPoistaEnpä minäkään ihmettele miksi blogiisi tulijoita riittää. Täällä saa nauttia aina niin kauniista kuvista ja tunnelmallisista hetkistä. Kiitos niistä jälleen kerran. Hyvää syksyä!
Onpa ihania kuvia ja nätit tytöt teillä! Käyn täällä usein kurkkimassa postauksiasi, mutta jätän laiskana harvemmin kommenttia. Kirjoitat tosi kivasti!
VastaaPoistaAivan ihania kuvia! Kylläpä on tytöt taas vuodessa kasvaneet :)
VastaaPoistaArja, Tuire, Riitta-Sinikka: Voi kiitokset teille <3
VastaaPoistaMarika: Suuret kiitokset lämmittävistä sanoistasi <3 ( Onhan se aina mukava mietiskellä tosiaan, että jos vielä perheenlisäystä siunaantuisi, niin oliskohan kumpaa sukupuolta, ja miltäköhän näyttäisi? Ikäero edellisiin olis kyllä kovin suuri...) Mutta kiitollisin mielin näistä kullan-nupuista :)
Laura: Olipas mukava, että jätit kommenttia! Kiitos hurjan paljon :) Tuli hyvä mieli! Täytyypä tulla vastavierailulle...
Suvi: Moikka :) Ja kiva kun piipahdit! No niinhän ne kait kasvaa, vaikkei sitä itse niin huomaakkaan, mutta vaatteet ainakin jää pieniksi kokoajan ;) Terkkuja sinne teidän suuntaan!
Ihanaa syksyä kaikille!