lauantai 17. syyskuuta 2011

Lauantain laatuaikaa

Niinhän siinä sitten kävi, että kun minun, ja mieheni piti viettää laatuaikaa lasten nukahdettua, niin eikös tuo isäntä jo kuorsannut sohvalla makeasti tultuani tyttöjä peittelemästä ;) Noh, kyllähän tämä lauantai-ilta aina bloggaillessakin mukavasti kuluu...

 

Tänään päivällä vietin sensijaan laatuaikaa lasten kanssa leipoen! Alkoi niin kovasti siivouksen, ja lounaan päälle herkkuhammasta kolottaa, että kaivelin reseptikirjat esiin, ja päätin kokeilla muffinien leipomista ihan ekaa kertaa eläissäni. Näitä olen monasti suunnitellut joihinkin juhliin tekeväni, mutta onneksi nyt tuli ensin testattua, niin seuraavalla kerralla onnistuu ehkä paremmin ;) Maku oli ihan mukava, mutta kaatelin taikinaa ilmeisesti vuokiin liikaa, kun osa muffinsseista levähti ihan täysin! Onneksi koristelulla saatiin peiteltyä pahimmat kauneusvirheet, ja lasten mielestä tuo kuorruttaminen olikin hauskinta puuhaa :)

Katettiin pöytä vielä muffini-kekkereiden kunniaksi koreasti, ja sitten herkuteltiin. Pihasta nappasin Pelargonin viimeisiä kukintoja pulloihin. ( Pelargonit alkoivat kukkia uudelleen vasta nyt syksyllä, kun lopetin niiden kastelun ;)


Tuolla taustalla näkyvät kauniit lyhdyt voitin Päivärinteen Sennin arvonnassa! Kävipä minulla onni :) Lyhtyjä oli kaikenkaikkiaan kolme, ja isoimman laitoin takapihan terassille pimeitä iltoja ilahduttamaan.

Lisäksi olen saanut ihania tunnustuksia lisää. Sunshine Avardin, jonka kysymyksiin vastailin jo tuolla aiemmin, sain Saikulta; Valkoista ja kiekuraa blogista. Kiitos kovasti :)
Myös Susanne sekä Hanne; Punainen talo maalla, muistivat minua tällä alla olevalla tunnustuksella! Kiitokset teille, ja lämpimät halit kaikille :)


Tämän yhteyteen pitäisi raapustella kahdeksan asiaa itsestäni;

1. Varasin maanantaille ajan näöntarkastukseen. Saan ilmeisesti silmälasit, koska näkö on selvästi huonontunut viimeaikoina. Hui ;)

2. Ikä on tehnyt tepposensa myös sen suhteen, että mulla kasvaa nykyään "parta"! Olisin varmaan tarvinnut 35-vuotis lahjaksi parranajo-koneen ;D Olen muutenkin aika tumma, joten nuo epämiellyttävät muutamat karvat ovat kaikenlisäksi mustia. Arg!

3. Sen lisäksi, että olen pian rillipäinen parrakas nainen, ovat raskauskilot jääneet pysyvästi vyötärölleni, joten olen suunnitellut tosissani aloittavani elämäntapa-remonttia ( jälleen kerran ;)! Ja tuo leivonta-innostuksenihan auttaa tässä asiassa...

4. Jokatapauksessa olen sinut itseni kanssa, sillä naisessa ( parrakkaassakin;) pitää mielestäni olla kurveja ja pehmeyttä. ( toki parista makkarasta voisin luopuakkin ;) 

5. Näyttäähän tuo mieheni ainakin pysyvän rinnallani...olemme onnellisesti naimisissa jo kymmenettä vuotta! Tapasin mieheni täysi-iän kynnyksellä, eli 16 vuotta sitten! Olemme sopivasti erilaisia, mutta hurtti huumori, ja rakkaus yhdistävät :)

6. Yritin pyytää häälahjaksi vielä yhtä iltatähteä, mutta siihen lahjatoiveeseen en saanut vastakaikua ;) Enkä ole ihan varma itsekkään tuosta toiveesta, mutta on se kumma, että se vauvakuume puskee aina vaan uudelleen. Onko se jokin naisiin rakennettu juttu?

7. Nyt yritän pehmittää isäntää lemmikin hankintaan, mutta hän on valitettavan allerginen, joten taitaa jäädä kisuvauvakin haaveeksi vain :(

8. No nyt alkaa unihiekka kutittaa silmiäni, ja olen muutenkin tainnut väsyksissä löpistä kaikkea ohi suun, joten parempi painua nukkumaan tuon kuorsaavan armaani viereen...

En taida jaksaa nyt jakaa tunnustusta eteenpäin. Sorry!

Laadukasta Sunnuntaita kaikille!

Iida Emilia

Ps: Oikeasti olen innoissani niistä silmälaseista :)

21 kommenttia:

  1. Nykyään on kyllä tosi hyvännäköisiä silmälaseja, että älä sure :)

    Kannattaa ostaa pirkka-amerikan-muffinssivuokia. Ne on jämäkämpiä ja niihin tulee tosi kauniit muffinssit. Mullakin tahtoo levahtaa nuilla tavallisilla vuokilla.

    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. heh.. hauskat tuunustukset!! :D
    Kosmetologina voin kertoa, että ei ole olemassa naista, jolle ei alkais jossain vaiheessa kasvamaan jonkinnäköinen partaa.
    Mullapa on esimerkiksi viikset- valkoiset kylläkin, mutta aikas tuuheat :DD

    VastaaPoista
  3. Kiitos Minni kommentistasi ja muffinssivuoka-vinkistä! Itsekkin mietein samaa, että oliko vuokani liian ohuet :)

    Se on kyllä totta, että silmälaseja on todella hyvän-näköisiä, joten odotan ihan innolla, että pääsen kehyksiä sovittelemaan. Vaikka onhan se ehkä alkuun vähän outoakin...mutta parastahan on se, että sitten taas näkee eteensä :D

    VastaaPoista
  4. Maanvaiva: Hih...kiitos lohdutuksen sanoista ;) Ja niinhän se on, että hormoonit tekevät tehtävänsä tuossa kolmenkympin jälkeen. Olen sen itsekkin huomannut...kollegoja kun ollaan :)

    VastaaPoista
  5. Pelargonit ja muffinssit näyttävät ihanilta! No voi harmi, että nukkumatti tuli aikaisin. :) Minäkin olen aikanut tihtata viiksiä, mutta ovat onneksi vaaleita. Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Itse taas haaveilen laserleikkauksesta sillä olisi ihana elää ilman laseja:).
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi0.28

    Ihanan näköisiä muffinsseja. Onnea uusista laseista. Minunkin pitäisi lähteä uusia sankoja sovittelemaan, olen niin kyllästynyt vanhoihin mutta en vaan ole saanut aiaiseksi.
    Piupau

    VastaaPoista
  8. Tutulta kuullostavat iän tuomat harmit. Minulle tehtiin laserleikkaus yli 4-kymppisenä, enkä ole katunut. Ihana olla ilman rillejä, joista tuli aina päänsärky. Ikänäkökään ei ole alkanut vielä haitata (52 vuotiaana), joten leikkaus korjasi senkin toistaiseksi. Mutta lasit ovat ihan kivat ja useille ne sopivat tosi hyvin.

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs ne lyhdyt näyttääkin upeilta siellä, lähtivät kyllä ihan oikeaan osoitteeseen! :)

    Herkullisia muffinseja, mä en niitä tykkää leipoa kun ne aina tursuaa niistä vuuista ylite. (ehkä kannattas vähän maltillisemmin sitä taikinaa laittaa...??) Mutta syyä kyllä tykkään jos joku on leiponut! ;D

    Mukavaa sunnuntain jatkoa teille!

    VastaaPoista
  10. Kuvasi ovat aina niin kauniita niinkuin tässäkin postauksessa!
    Muffinit näyttää tosi herkullisille, nam.
    Mukava oli lukea tunnustuksesi:) Kuulostaa niin tutulle omallakin kohdalla:)
    Aurinkoista sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Hyvän näköiset maisteltavat siellä!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Oijoi miten herkulliselta nuo muffinit näyttävät. Ja jopas tuli hauska mieli tunnustuksistasi. Meikäläinen on kantanut rillejä mukanaan jo yli 20 vuotta, enkä silti hevillä niistä luopuisi. Nytkin omistan 4 erilaiset ja 2 erilaiset aurinkolasit...pidän myös paljon koruista. Kun melkein aina pukeudun mustaan, saa koruilla ja laseilla piristystä. Tämän hetkiset lempparilasit on kermanvalkoiset. Ja tuon kolmannen tunnustuksen jaan niin kanssasi. Mikä kumma se on kun vyötärön muodot vain pyöristyvät :).

    Nyt lenkille syyssäähän...on taas illalla hiukan parempi mieli herkutella :D. Antoisaa silmälasin ostoreissua!

    VastaaPoista
  13. Mulla ois sulle tunnustus!:)

    Ihanat kuvat taas! <3

    VastaaPoista
  14. Haha ;D Ihanat, rehelliset tunnustukset, niin elämänmakuiset!
    Liityn parrakkaiden sisarten kerhoon! Mulla on aina ollut viikset, ei tosin niiiin näkyvät, että oisin niille vielä kummemmin mitään tehnyt, sillon tällön jonkin yksittäisen näkyvämmän kaverin nyppässyt pois, mutta vaikka tummia ovatkin kaikki, niin eivät ole olleet vielä mitenkään paksuja. MUTTA: nyt ihan pari viikkoa sitten havaitsin ekat partakarvat leuan alla! Niitä olen sen jälkeen bongannut jo useita ja siitä onkin tullut lähes päivittäinen rituaali, kun yritän tutkailla paniikinomaisesti leukapieliäni, heh.. Onneksi vielä olen selvinnyt pinseteillä, mutta onhan mulla vielä pari vuotta aikaa 35:ksi ;DD Jotta partakonetta tullaan varmaan siten tarvitsemaan täälläkin, heh..

    Lohdutukseksi voin kertoa, että meilläkin yleensä jompi kumpi nukahtaa, viimeistään ruuan jälkeen sohvalle, kun ois mahkut viettää laatuaikaa yhdessä ;)

    Mukavaa sunnuntai-iltaa teille!

    VastaaPoista
  15. Ihanat tunnustukset <3 Sulle varmasti löytyy helposti silmälasit ja lasit kuin lasit sopii :) Nami mitkä muffinssit, maistuis mullekki hih yllättäen ;) Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  16. Ihana kattaus! Ai että mua nauratti (Ei vahingonilosta vaan kun kirjotit niin ronskisti) tuo rillipäinen parrakas nainen-juttu. Oliskohan joku hormonimuutosjuttu meneillään =D Mullakin on kuule pelargoniat villiintyneet nyt kukkimaan =D Ovat olleet toukokuusta asti samoissa mullissa enkä ole niin kovasti niitä kastellutkaan =D

    VastaaPoista
  17. Hih - mukavasti kerroit tunnustuksia itsestäsi.

    Ihania muffineja. Karppi-täti täällä kuolaa :)

    VastaaPoista
  18. Kivat ja yllättävät tunnustukset...hih :D
    Onnittelut tunnustus napista!
    Ihania herkku muffinseja olet likkojen kanssa leiponut.

    VastaaPoista
  19. Makoisan näkösiä muffinseja, niinkun karamelleja:)

    Juu ja viikset.. ne on täälläkin. Vaaleat ja kans aika tuuheet.

    Mun blogissa on sulle tuo samainen tunnustus:) Tässäpä olet siihen jo vastannut:)

    -Riikka-

    VastaaPoista
  20. Olipas täällä paljon viestejä! Kiitos ihanat <3

    Tuire: Mukavaa, kun poikkesit :) Vai on sielläkin viiksi-ongelmia...onneksi en ole siis ainokainen ;) Mukavaa Sunnuntai-iltaa!

    Anis: Varmasti, jos lasit ovat olleet pitkään, ja joutuu aina pitämään, niin leikkaus olisi helpotus. Moni tuttuni on käynyt, ja ollut tyytyväinen.

    Piupau: Kiva, kun jätit viestiä :) Siitä vaan uusia sankoja sovittelemaan. Mukavaa vaihtelua varmasti sekin.

    Marita: mukava kuulla, että leikkaus on sinulla ollut onnistunut juttu :) Vai päänsärkyä sait rilleistä? Itse luulen, että päänsärkyni johtuvat nyt huonosta näöstäni, kun joudun tihrustamaan. Toivottavasti silmälasit tuovat helpotuksen.

    Senni: Kiitos! Lyhdyt on kyllä mielettömän ihanat <3 Saas nyt tosiaan nähdä, innostunko toistamiseen noita muffinsseja leipomaan. Hyviä kyllä olivat. Täytyy kokeilla toisenlaisia vuokia.

    Susanne, ja Mari: Kiitokset, ja ihanaa kun kävitte :)

    Ansku: Sullahan onkin monet silmälasit! Mutta se on justiinsa mukavaa, että voi niitä vaihdella eri asujen mukaan. Antavat varmasti kivasti näyttävyyttä. Ihailen aina ihmisiä, jotka osaavat käyttää asusteita osana pukeutumista :) Juu, ja herkut on tottakai illalla sallittuja varsinkin lenkin jälkeen :)

    Nina: no voih...kylläpä mua nyt hemmotellaan näillä tunnustuksilla! Kiitos <3

    Liisa: Tervehdys rakas parrakas sisareni :D Ihan sama rituaali mullakin aamuisin meikatessani...pinsettien kanssa sota karvoja vastaan ;) Niin, ja viiksethän mulla on ollut jo varmasti syntyessäni ;D

    Nonnukka: Kiitos kamuseni <3 Toivotaan, että sopivat rillit löytyvät! Lapsethan olivat ihan kauhuissaan, kun kuulivat mun saavan silmälasit! En kuulemma näytä sitten enää itseltäni ;) Mukavaa viikkoa sinne toiselle herkkusuulle!

    Hanni: Hih, no kiva jos nauratti...niin muakin kyllä pikkaisen ;) Mua kanssa ihmetytti nuo pelargonit, kun nyt vasta noin innostuivat kasvamaan :)

    Ainosofia, ja Allidaalia: Kiitokset teille ihanat <3 Voi vitsit... tuo karppaus on kuulemma tehokasta! Mutta ei taitais onnistua meikäläiseltä ;)

    Riikka: Viiksi-ongelmia sielläkin ;) No onneksi on muitakin :) Ja kiitos hirmuisen paljon tunnustuksesta! Lämmittää kovasti mieltäni <3

    VastaaPoista
  21. Kivat tunnustukset! :) hui, odotan itsekin koska mulle kasvaa pörähtää parta, tosi tumma kun olen myös :D selkäänkin mulla on jäänyt vauva-untuva :DDD mutta onneksi se ei näy paitsi jos rusketun :D

    Kauniin näköinen kattaus! :)

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista