tiistai 6. syyskuuta 2011

Hello Kitty-synttärit

Meillä juhlittiin koko viikonloppu. Perheen pienin piiperoinen täytti 5 vuotta, ja sankari toivoi juhlien teemaksi Hello Kittyä, niinkuin edellisenäkin vuotena. Itse pidän kovasti juhlien järjestämisestä, mutta pari päivää ennen kekkereitä olen kyllä melkoinen ärripurri, koska tahtoisin kaiken olevan tiptop, eikä aika tunnu mitenkään riittävän kaikkeen! 

Siivouksen suhteen olen aika suurpiirteinen...en siis kiillota jokapaikkaa hammasharjalla, mutta toisaalta tykkään, että kaikki tavarat ovat paikallaan juuri ennen vieraiden saapumista. Jos joku perheenjäsenistä menee siirtämään sohvatyynyjä millinkin väärään suuntaan,niin aivosoluni alkavat kiehua...ihan hullua, tiedän! ;D

Tarjoilut aiheuttavat myös jonkinverran päänvaivaa, koska en ole koskaan ollut mikään varsinainen leipurimestari. Kakkukokeiluni ovat aina jotenkin epäonnistuneet, joten olen monena vuotena tilannut kakut leipomosta, tai ystäviltäni. Tänävuonna kuitenkin päätin, että tästä lähtien täällä tönössä leivotaan täytekakut ITSE! Ja arvatkaapa mitä? Kaakut jopa onnistuivat siitäkin huolimatta, että lapset halusivat olla apuna ( ja äipän aivosut saivat taas kerran kyytiä ;)

Kaksipäiväiset kekkerit olivat siis lopulta erittäin onnistuneet. Tässäpä teille hieman makupaloja:




Ulko-ovelle laitoin pari neilikkaa toivottamaan vieraat tervetulleiksi. ( Juhlien väriteeman mukaisesti ).

Helppo ja nopea viirinauha syntyi serveteistä. Kattauksen teki meidän esikoinen, joka oli tosi reippaasti muutenkin apuna juhlajärjestelyissä :) Pöytäliinaksi lastenkekkereille kelpasi hyvin vanha ( hieman repaleinen) pitsilakana.


Lasten kanssa yhteistyössä leivotut sydän-mokkikset ja HelloKitty kakku. Muut tarjoilut löytyivät keittiön tasolta. ( Taas olisi ollut saarekkeelle käyttöä ;)



Lauantaiset lastenjuhlat olivat pienimuotoiset ja mukavat. Muutama päiväkotikaveri pääsi paikalle, ja naapurit tulivat vielä iltasella kahvittelemaan :)

Sunnuntain sukulaisjuhliin leipomani kakku onnistui vielä vähän paremmin kuin ensimmäinen versio. Täytteeksi laitoin Kinuskikissan blogista löytyneen ohjeen mukaisesti kermavaahto-rahka-suklaa-mariannerouhe sekoituksen, ja koristeet askartelin marsipaanista, sekä sokerimassasta. Hello Kittyn reunat tein sulatetulla tummalla suklaalla ( vinkin sain erään sisustusliikkeen mukavalta myyjältä ;). Värjäsin ruusun lehdet, ja kisun asun elintarvikeväreillä, ja kaakun reunat pursottelin vispikermalla. Huh, että oli tarkkaa hommaa :)

Täällä huokaistaan ja huilitaan nyt hetki juhlien jälkeen. Seuraavat synttärit ovatkin ( onneksi ) vasta tammikuussa. Tänään olen vapaalla, joten taidan jatkaa pyykinpesua. Ikkunatkin tarvisivat selvästi jotakin käsittelyä :)

Hellurei ja ilonpisaroita uuteen viikkoon!

Iida Emilia

Ps: Oikein paljon tervetuloa teille uusimmat lukijat! Mukavaa, että teitä tänne aina lisää tupsahtelee :)

24 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja ja kauniit juhlat olet saanut aikaiseksi :) onnea sankarille!

    Kyllä olen itsekin huomannut olevani jonkunmoinen kävelevä aikapommi aina juhlien aikana :D

    VastaaPoista
  2. Hurmaavat juhlat!!Prinsessat,herkut..kaikki!! ONNEA!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi3.55

    Onnea sankarittarelle! Onpa kaunista!

    Meilläkin oli Hello Kitty synttärit ja olin onnessani, kun löysin jopa Hello Kitty vessa- ja talouspaperia :-)

    Anonyymi eli vekarus2.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Täällä myös himppasen räjähdysherkkä äiti ennen juhlia :) Huippuidea nuo neilikat kranssissa. Tämä blogi on ehdottomasti yksi suosikeistani :)

    VastaaPoista
  5. Pienet juhlijatkin sointuvat hyvin kattauksen väreihin =)

    VastaaPoista
  6. Oi joi, tuskin maltan odottaa viikonloppua ja meidän 3v juhlia. Tosi kauniit kattaukset ja herkut. Ja kuulostaa niin tutulta tuon sun olotila ennen juhlia...sohvatyynyihin ei kosketa, matot suoraksi ja antakaa nyt olla niitten lelujen laatikossa edes hetki :D.

    Ihanaa vapaapäivää!

    VastaaPoista
  7. Ihania herkkuja! Lasten synttärit on aina niin mukavat juhlat, vaikkakin se järjestäminen vaatii aina vähän ponnisteluja, koko perheeltä. :)
    Suloiset yksityiskohdat!

    VastaaPoista
  8. Onpas kivoja kuvia juhlista <3

    VastaaPoista
  9. Mä oon kans ihan samanlainen, joku vähän siirtää just ennen vieraiden tuloa pöytäliinaa, tuolia, tyynyä niin itsellä meinaa keittää yli :D

    VastaaPoista
  10. Hienot juhlat teillä ollu ja kiva kakku. Meillä on kanssa tulossa parin viikon päästä Hello Kitty synttärit. Tosin meikis käyttää kakkukuvaa siihen. Pääsee vähän helpommalla tuon päällisen koristelun suhteen.

    VastaaPoista
  11. Ihanan tyttömäisen hempeät synttärit. Ja tuo kakku on kyllä upea! Itsekin olen tykännyt kokeilla noita kakkuaskarteluja ja ainakin vielä tuntuvat aika työläiltä vaikkakin lopputulos on yleensä ollut aivan hyvä :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat juhlat! Ja mikä kakku, tosi hieno!

    VastaaPoista
  13. Onnea viisivuotiaalle! Kauniit, ihanat juhlat!

    VastaaPoista
  14. Kyllä nyt kuule ihan kakkumaakariksi...Niin makian näköset leipomukset :)

    VastaaPoista
  15. Onnea sankarille!
    Kaunis kattaus ja niin makeat leivonnaiset!

    VastaaPoista
  16. Olipa ihana piipahtaa rinsessan juhlista, kiitos kauniista kuvista :) Ja mitkä herkut, ihan mielettömän suloiset nam! Onnea vielä 5-vuotiaalle! Johan se olis sen nyytin aika ;) Teillä on kyllä niin kaunista <3

    VastaaPoista
  17. Lilliputti kiittää onnitteluista <3 Ja kiitokset muutenkin ihanista kommenteistanne :)

    Nonnukka: No niinpä! Alkaa käydä toi ikäero jo aika pitkäksi ;)

    VastaaPoista
  18. Iida Emilia, ihan mahtava tää sun blogi! :) Nätit Hello Kitty- synttärit tytölläs, kunnon prinsessa! :)

    Ps. Mun blogisa sulle tunnustus, joita sulle varmaan kyllä satelee. :)

    VastaaPoista
  19. Aivan ihanasti kaikki on laitettu juhliin. Silmä lepää kun kuviasi katsoo. Kaunista!
    Onnea Synttärisankarille!

    VastaaPoista
  20. Onnittelut synttärisankaille!!
    Ihanat juhlat näytti teillä olleen:) Taitaa tuo Hello Kitty olla näiden pikku neitien ikisuosikki:)

    VastaaPoista
  21. Anonyymi8.02

    Kaunis kattaus ja ihana kakku :)
    Onnea synttärisankarille!
    -AnnaO-

    VastaaPoista
  22. Ihanat synttärit! <3
    Ja tuosta kakusta tuli tosi upea!!Mä en saisi mitään noin hienoa aikaan!!:)
    Täällä on jo jonkin aikaa puhuttu 3-vuotis synttäreistä joihin on vielä yli kuukausi aikaa!Autot synttärit tulossa,onneksi kaupoissa onkin sitä tavaraa kuppeina ja lautasina!
    Tuo lakana sopiikin kivasti liinaksi ja kun pinkkiä ei ole liikaa,näyttää tosi kauniilta!Tykkään tyylistäsi!:)

    VastaaPoista
  23. Äh, luin postauksen melkoisen uunituoreena, mutta en silloin ehtinyt viestimään ja niinhän nämä päivät taas ovat vierähtäneet..
    Ensiksikin, oikein paljon ONNEA 5-vuotiaalle piiperoiselle vielä minultakin!!!
    Aivan ihanat synttärit olit järjestänyt, kauniit kakut ja koristelut näperrellyt ja muutenkin ihania herkkuja! Ja taas kerran niin kauniita kuvia, huoh.
    Oli NIIN ihana kuulla, että joku muukin hieman..kröhöm.."hullu" ennen vieraiden tuloa. Minäkin oon yrittänyt viime aikoina olla siivoilematta "liikaa" enne juhlia, sillä juhlien jälkeen saa aina siivota uudestaan, mutta tavariden pitää tosiaan olla paikoillaan ja auta armias, jos "joku" sotkee ennen juhlien alkua...Relaxoidun kyllä sitten heti, kun ekat vieraat...tai no, suurin osa ovat paikalla. Että kyllä meilläkin vieraat saavat rauhassa istua sohvalle ;D Mutta joo, siis olen aika hermoheikkona järjestelyvaiheessa, kun haluaisin kaiken olevan "täydellistä"...
    Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  24. Saikku: Voi kiitokset kauniit! Sait minut niin iloiseksi :)

    Susanne: Kiitos paljon! Kiva, kun kävit :)

    Mia: Kiitos! No niinhän se Hello Kitty taitaa olla monen mieleen, kuten myös minunkin. Onhan se mielettömän suloinen hahmo <3

    AnnaO: Kiitokset :)Mukava, kun piiphdit!

    Niina: Voi kiitos <3 Ja kiitos vielä kakkukehuista! Olin itsekkin yllättynyt, että onnistuin saamaan noinkin järkevän kakun aikaan ;) yleensä olen varsinainen tunari noiden kanssa, mutta nyt käytin paljon aikaa siihen, ja se näköjään kannatti. Meidän neiti muuten tykkää myös kovasti niistä autot-hahmoistakin. Tsemppiä teille järjestelyihin! :)

    Liisa: Kiitos, kiitos Liisanen <3 No onneksi minäkään en ole sitten ainut pirttihirmu juhlien aikaan...tai siis ennen juhlia ;) Ei muakaan sitten enää sotkut haittaa, kun vieraat ovat asettuneet taloon :) Mutta oishan se kiva, jos oppis vähän rentoutumaan!

    Viikonloppuja kaikille!

    VastaaPoista