Hellurei! Meidän perheen yhteinen lomaviikko sujahti vauhdikkaasti ohi, ja nyt olen lomastellut tyttöjen kanssa ihan rauhaksiin kotosalla isännän palatessa töidensä pariin. Sadepäivät eivät ole haitanneet, sillä olen hiljakseen saanut kaappeja järkkäiltyä, ja muutenkin vaan nauttinut kotihommista ja kiireettömyydestä. Ollaan tavattu paljon ystäviä, ja vähän shoppailtukkin. Tänään teimme pikkureissun Ikeaan ( lihapullilla herkuttelemaan ;) ja tarttuihan sieltä jotain toki mukaankin, mutta jotenkin mikään ei erityisesti sävähdyttänyt tällä kertaa. Aiemmin keväällä löysin jostain ale-korista tuon vihreän GG-tyynynpäällisen lastenhuoneeseen.
Tiimarin alesta ostin pari isoa säilytyslaatikkoa sängyn alle.
Hintaa jäi laatikoille n. kolmisen euroa.
Värikkäitä lahjapaperirullia ei voi koskaan olla liikaa...
Taas tekisi mieleni vaihtaa lastenhuoneen järkkää. En ole oikein ikinä siihen täysin tyytyväinen. Muutenkin olen taas kärsinyt ihan tajuttomasta talo- ja remppakuumeesta. Iltasella lasten nukkuessa, ja isännän katsellessa jalkapalloa olen selaillut ihania blogeja, joissa remontoidaan vanhoja taloja. Voi huokaus sentään. Toteutuukohan talohaaveeni koskaan?
Noh, jään tänne haaveksimaan, ja pyöräyttelemään vähän huonekaluja samalla...
Näkemisiin!
Iida Emilia
Ps. Hurjan paljon tervetuloa uusimmat lukijat! Ja kovasti kiitoksia kommenteistanne :)
Itse olen ollut varsin laiska kommentoija viimeaikoina...
Ihanan värikästä! Tuo omenanvihreä on jotenkin kaunis väri :)
VastaaPoistaUskon, että haaveesi toteutuu vielä jonain päivänä jos oikein toivot! Saatpa nähdä :)
Ihana tyyny ja muutenkin niin kaunista!
VastaaPoistaSulla on niiiiiiin kaunis koti, että vaikkei talohaave ihan heti toteutuisikaan, niin hyvin on silti pullat uunissa ;)
VastaaPoistaai että kuinka nättiä!!! kyllä tuolla kelpaa lasten leikkiä!
VastaaPoistamä alkaisin olla aika valmis tähän rakentamiseen, vaan ei siitä näytä tulevan loppua vaikka on asuttu jo pari vuotta, huoh, ikuisuusprojekteja taitaa olla nämä omakotitalot..
Ihania kesäpäiviä sinne!
Haaveilu on ihan parasta, vaikka kaikki ei aina toteutuisikaan. "Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"
VastaaPoistaAurinkoisia haavelukelejä♥
Ihanalta kuulostaa tuo teidän loma ja lomapuuhailut, voi että minäkin odotan. Alkaa jo väsy painaa ja kunnon breikki olisi paikallaan.
VastaaPoistaTyttöjen huone on ihanan raikas väripilkku, raikas ja pirteä.
Voi toivottavasti talo- tai remppahaaveesi toteutuvat. Työn puolesta on ihanaa päästä osaksi näitä ihmisten haaveita :)
On niin suloisen kaunista että!! Teillä on ihana koti, mutta ymmärrän kyllä haaveesi, kun itsekin aina jotain vanhaa taloa haaveilen. nyt on kyllä ollut sen suhteen melko seesteistä..=)
VastaaPoistaMeillä lomaa vasta elokuussa, huh!
Mukavia kesäpäiviä sinne!
Onpa kauniita värejä ja kuoseja!:) Minäkin mietin tytöille kerrossänkyä, se olisi tilan käytön kannalta niin paljon kätevämpi. Mutta vielä ei ole tullut niin ihanaa vastaan, että raaskisin noista heidän sängyistä luopua.
VastaaPoistaKyllä se olisi aivan ihana saada vanha talo rempattavaksi, vielä järven rannalta, oih<3
Mukavia haaveiluiltoja sinne!<3
Kyllä niillä haaveilla vaan on joskus tapana toteutua, älä luovu toivosta! :) Teillä on aivan valtavan kaunis koti nytkin, mutta tunnistan kyllä tuon talokuumeen... :) Kivaa loman jatkoa!
VastaaPoista-Päivi-
Kaunis ja pirteä lastenhuone.Haaveilla pitää aina, kun uskot niiden toteutumiseen, niin kyllä ne toteutuu.Tepa Seinäjoelta
VastaaPoistaIhana tuo teidän tylleröiden huone <3 Nuo värit on niin suloiset ja sointuvat niin kauniisti kaikki yhteen! Voi se vanha talo pihapiireineen olis kyllä aivan ihana <3
VastaaPoistaIhania väripilkkuja neitokaisten huoneessa! Tee haavekartta ja laita se jääkaapin oveen näkyville. Se muistuttaa päivittäin siitä mitä kohti olet menossa eli haaveidesi asuntokohdetta =D
VastaaPoistaMarika: Kiitos! Itse en yleensä kauheasti ole vihreästä välittänyt, mutta tuo vaaleanvihreä on kyllä kaunis väri, ja meidän esikoinen rakastaa vihreää, niin pitihän sitä hieman lisäillä :) Voi että, ja toivotaan todella, että jonain päivänä se unelmani olisi totta!
VastaaPoistaVekarus: Kiitos :)
Mymmeli: Hih, no voi kiitos :) Hyvähän tässäkin on olla ja odotella, vaikka välillä tympiikin omat nurkat ;)
Taina: Kiitos! No niinhän se varmasti on, että omakotitalossa ei hommat lopu, ja varmasti välillä väsyttää. Tsemppiä sinne ja ihanaa kesää :)
SisustEllen: Näin on. Ihanaa kun on unelmia. Ja kun kuitenkin muistaa silti nauttia tästä hetkestä, eikä vaan ajattele, että SITKUN :)
Ansku: Koitahan jaksella vielä pari viikkoa. Sun lomalla paistaa ainakin todennäkösesti aurinko ;)
Pitäsköhän mun tulla sun töihin juttusille noissa haave-asioissa? ;)
Christina: Kiitos! Mullakin aina toisinaan seesteisempää. Näin kesäisin valtaa kauhea "tuska" oikein, kun haluis niin kovin sen oman omenapuutarhan. Mutta eipä tässä hätää. Sitte joskus :)
Voih, mutta elokuukin tulee onneksi aika pian. Ihania kesäpäiviä teillekkin!
Heidi: Kiitos paljon! No mä oon kans viimeseen asti vastustanu tuota kerros-sänky ajatusta, ja tahtoisin löytää jonkun hienon vanhan rautasängyn tai vastaavan. Olis se vaan käytännöllisempää pienissä tiloissa! Äläkä muuta sano kuule. Kun olis talo järvenrannalla ja maalla, niin ei tarttis olla mökkiäkään ;) Ihanaa kesää teille!
Päivi: Kyllä mäkin uskon vakaasti, että tämä haave on vielä joskus totta! Tämä unelma ei hevillä helpota, vaikka nytkin olis ihan suht mukavat puitteet ;) Mukavaa kesää sulle myös!
Tepa: Ihana, kiitos :) Täytyy luottaa tuohon.
Nonnukka: Kiitos <3 Voih, no niinpä. Just se talo ja ihana piha olis kesällä kyllä niin luksusta, vaikka toki työtähän se vaatis :)
Hanni: Kiitos viestistäsi. Ihana idea! Täytyypäs piirrellä kartta :) Siinähän se sitten sais rauhassa rypistyä vuositolkulla...no eihän sitä koskaan tiedä mitä tuleman pitää :)
Pirtsakan näköistä. Tykkään noista väreistä. ♥
VastaaPoistaKauniilta näyttää teidän värikäs lastenhuone. Nuo tyynyt ovat ihanat! Meidänkin oli tilanpuutteen vuoksi laitettava kerrossänky, ihan kivasti senkin sai sisutettua :)
VastaaPoistaKauniilta näyttää!! Ihanat värit!
VastaaPoistaTuo talokuume on tosi paha sairaus!! Se ei tahdo mennä ohi ilman lääkitystä ;)