Menipäs viikonloppu taas ihan liian nopeasti! Kuvittelin saavani paljon aikaan, vaan enpä sitten tehnytkään juuri mitään ihmeellistä. Ihan rauhallisesti kotoillessa, vetelehtiessä, ulkoillessa ja hyvän ruuan äärellä se aika näemmä vierähti.
Kesällä kesken jäänyt kaappien raivaus-operaatio odotuttaa itseään, samoin kylppärin kaakeleiden maalaus. Uusia ideoita olisi myös makkareiden suhteen, mutta pientä mööpelirallia isännälle ehdotellessa sain senverran tiukan vastalauseen, että parempi odotella asian hautumista ;)
Ajankuluksi päätin sitten leipoa jotain herkullista kahvipöytään.
Ystävä kertoi leiponeensa viikonloppuna mutakakku-muffineita. Pelkkä ajatuskin sai veden herahtamaan kielen päälle, joten näitä oli pakko kokeilla. Ohjeen nappasin ihanan blogiystävän blogista täältä.
Ystävä kertoi leiponeensa viikonloppuna mutakakku-muffineita. Pelkkä ajatuskin sai veden herahtamaan kielen päälle, joten näitä oli pakko kokeilla. Ohjeen nappasin ihanan blogiystävän blogista täältä.
Kylläpä nämä veivätkin kielen mennessään :P Ja olivat kyllä senverran makeita, että yksikin muffinssi riitti hyvin sammuttamaan pahimmankin makeanhimon. Silmänruokana kahvipöydässä ilahdutti myös nuo iki-ihanat GG-astiat. Olen ihastunut etenkin noihin pilkullisiin versioihin. Jouluksi tekisi mieli hankkia vielä punaisia lattemukeja.
Näin hempeissä ja herkullisissa tunnelmissa toivottelen kaikille suupielet suklaassa:
Mukavaa viikkoa!
Iida Emilia
Iida Emilia
Ps: Arvonta tuolla alemmassa postauksessa jatkuu edelleen. Ottakaahan osaa :)
Oi mitä herkkuja ! Pitääkin kokeilla ... sitten kun tämä synttärihumusta hankiitu sokerihumala laantuu !
VastaaPoistaPilkkulatet on mun suosikkeja.
Kivaa viikkoa kamuseni <3
Hyvää alkanutta viikkoa, myös sinulle!
VastaaPoistaIhania kuvia ja herkullisen näköisiä suupaloja! :)
VastaaPoistaOi että kauniita kuvia.
VastaaPoistaIsännät lämpenee toisinaan näissä sisustusasioissa hitaasti...se on hyvä jättää välillä uusia juttuja hautomoon ;)
E-R
Varmaan pakko kokeilla, nam!
VastaaPoistaSyötävän suloisia tunnelmia täällä:)
VastaaPoistaMukavaa viikkoa Sinulle!♥
Voi namskis...mitkä herkut ja kuvat <3
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Kokeilkaapa ihmeessä. Tuhtia tavaraa on, mutta taattua herkkua suklaan ystävälle :)
VastaaPoistaNäyttää kyllä niin herkullisilta, että noita pitää kokeilla tehdä :)
VastaaPoistaNam nam :)
VastaaPoista