sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Tähtihetkiä

Kylläpäs onkin ollut rennonletkeä viikonloppu. Keväistä auringonpaistetta, ulkoilua, vieraita, herkkuja ja laiskotteluakin. ( Maalasin ohimennen yhden seinänkin, mutta siitä tuli ihan oudon värinen. Totuttelen hetken, tai sitten on tartuttava uudelleen telaan).

Viikonlopun tähtihetkiin meillä kuuluu aina saunan leppoisat löylyt, sekä joku tv-ohjelma/leffa kera herkkujen. Ja jos joku ei ole vielä huomannut, niin TÄHDET ovat nyt suurta huutoa täällä päin! Niinpä ihastuin totaalisesti noihin herkullisiin
Krasilnikoffin kulhoihin, kun näin ne Metsäpellon puodilla.



 
Tähtiä tuikkii vähän siellä ja täällä :)
 



 
Lapset leipoivat lauantaina suussasulavia suklaakeksejä, ja itse kokeilin tehdä terveellisiä kaurakarkkeja. Olen pyrkinyt hiljalleen muuttamaan herkuttelua terveellisempään suuntaan, elikkä suosin sipsien sijaan kattilapoppareita, maitosuklaan korvaan tummalla suklaalla, irtokarkit pähkinöillä tai kuivatuilla hedelmillä. En ole siis mikään ravitsemus asiantuntija, eikä tämä toki aina toimi, sillä joskus on vaan saatava sitä Fazerin sinistä, jotta "oikea" suklaanhimo talttuisi ;).
( Eikä piponi ole tosiaan tiukka herkkujen suhteen, mutta mukava tietää edes joskus mättävänsä jotain terveellisempääkin suuhunsa ;)



 
Näihin kaurakarkkeihin tuli 150 g tummaa suklaata, 1 banaani, 3dl pikakaurahiutaleita, 0,5 dl kauraleseitä, 1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta, 1 dl kuivattuja marjoja, ja loraus kahvia tai vahvaa mehua. Sulata suklaa ja hienonna banaani. Sekoita aineet keskenään. Jaa taikina teelusikalla muotteihin. Säilytä jääkaapissa.


Hih, täytyy tunnustaa että ensin taikinaa maistellessani ajattelin, että eihän näitä syö Erkkikään! Näyttävätkin ihan kakkakikkareilta ;) Mutta yön yli jääkaapissa muhittuaan kaurakarkkien maku parani, ja hyvin ne sitten parempiin suihin katosi. ( Varsinkin jos muuta makeaa ei ole lähettyvillä ; ).
Täytyy ehkä silti kokeilla myös maitosuklaalla...



 
Noh, mutta jokatapauksessa näiden kakkareitten jälkeen onkin mukava pian startata ystävän pojan synttäreille "oikean" herkkupöydän ääreen.
 
Vielä on muuten tämä päivä aikaa osallistua arvontaan!

Mukavata sunnuntain jatkoa!
 
Iida Emilia

15 kommenttia:

  1. Ihan herkun näköisiä kikkareita :)
    Ihania tähtihetkiä kodissasi. Viikonloput on vaan niin mukavia ja
    kropalle sopivia. Kivaa alkavaa viikkoa Kamuseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ne sitten lopulta ihan herkullisia, vaikka ei ne täällä kyllä kenellekkään muulle kelvanneet kuin meikäläiselle ;)

      Tähtijutut on nyt niiiin IN! Ja viikonloput on ihania. Ainakin sielu ja mieli lepää ( kropasta en sitten tiedä...kaiken sen herkuttelun jälkeen ;)

      Mukavaa viikkoa sinnekkin, ja auringon paistetta!

      Poista
  2. Ihania tähtösiä, tykkään paljon! Kotisi on niin kaunis ja romanttinen, aivan ihastuttava!
    Makoisan näköisiä herkkujakin olette tehneet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suuret kiitokset Sari :)
      Lasten keksit oli tosi hyviä, mutta noi mun terveyskikkareet...noh, kyllä niitä vois joskus uudelleenkin tehdä ;)

      Poista
  3. Sinne Metsäpellon puotiin on kyllä pakko päästä, niin paljon ihanuuksia sieltä tuntuu löytyvän. Tähdet on täälläkin suosittuja, joten nuo kulhot kelpaisi kyllä mullekin :). Hyvän näköisiä kikkareita nuo ovat :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ilman muuta ajella puodille, jos siellä suunnalla liikkuu :) Ja nettipuodista ihanuudet löytyy myös, jos ei paikanpäälle pääse. Noita tähtikulhoja tekis mieli saada vähän kaikissa väreissä kotiin ;)

      Kyllä ne kikkareet tosiaan alas menivät ;) Heti kun näin niiden ohjeen, niin vesi herahti kielelle, mutta ehkä jotain pientä ne vielä kaipaisivat makua lisäämään. Tosin meillä ei ollut kuivattuja marjoja, eli ne jäivät näistä karkeista uupumaan. Ehkä ne olisivat tuoneet sellaisen kivan maun ja kirpeyden lisäksi. Täytyypä vielä testailla toisenkin kerran :)

      Poista
  4. Minäkin noita kulhoja olen kuolannut :) ja nyt noita teidän herkkujakin kyllä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos :) Mun kans niin tekis vielä mieli hankkia pari kippoa lisää ;)

      Poista
  5. Ihania tähtijuttuja ja tuo edellisen postauksen kaappi on oikea herkkupala!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika :) Nyt nuo uudet tähtikipposet mahtuu vaikkapa kivasti uuteen kaappiin!

      Poista
  6. Aivan älyttömän kivoja tähtijutskia :)!!!

    VastaaPoista
  7. Ihania juttuja :) Tosi kauniin värisetkin, harmaan ystävä kun olen tällä hetkellä :)
    Ihana lukea blogiasia, ja kuvat ovat aina kauniisti otettu. :)
    Aurinkoista kevättä toivottelen sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon kommentistasi Mrs.S <3 Kiva kuulla, että tykkäät käydä piipahtamassa :)
      Harmaa näyttää nyt kyllä tosi kivalta!

      Ihanaista kevättä sinne myös :)

      Poista
  8. Ihania tähtösiä! Mie oon kanssa suosinut tähtiä tekstiileissä ja lastenhuoneiden tapeteissa ja kovasti tekisi mieli laajentaa myös astioiden puolelle :-) tää postaus varsinkin taitaa pistää miut kurkkimaan nettikauppoihin josko sieltä löytyisi taas jotakin kivaa:-)

    VastaaPoista