sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viikonlopun pinkkejä puuhia


Sunnuntaiterkut Pilvenhattaralta! 

Meidän viikonloppu on sujahtanut ohi pinkit lasit silmillä :)
Satuin vaan huomaamaan kuvia koneelle ladatessani, että monenmoista pinkkiä on mahtunut mukaan menoon! Niinpä päätin tehdä pikku-kollaasit viikonlopun räpsyistä tänne blogiinkin.

Perjantaina isäntä oli vapaalla, ja itse pääsin aiemmin töistä. Olimme suunnitelleet lapsille ylläriksi HopLop-reissun läheiseen kaupunkiin. Kävimme samalla myös hieman shoppailemassa, ja syömässä. Muistoksi muksuille mukavasta päivästä jäi pinkit rannekkeet.

Lauantaina valmistauduimme serkkutytön pinkeille 7v-synttäreille. Lapset askartelivat kortteja, ja käärimme lahjat tietenkin pinkkiin käärepariin. Mummu kävi yllättäin kylässä, ja toi mukanaan pinkit donitsit. Aurinkoisen päivän kunniaksi kelpasi vetää pinkit tennarit jalkoihin. 

Sunnuntai onkin kulunut leppoisasti kotosalla. Aamulla röhnöteltiin pitkään yökkäreissä. Talvivaatteiden pesua, hyvää ruokaa ja ulkoilua.
 Saunasta voisi vielä illan päätteeksi hakea pinkit posket.











Sellaisia viikonlopputouhuja täällä.
Mitäs te olette puuhailleet?

Mukavaa arkiviikon alkua!

Iida Emilia


Ps: Voi hitto mä tässä mietin, että painanko julkaise-nappia ollenkaan? 
Jotenkin nyt postausaiheet vähissä ;)
Kertokaahan, jos on jotain aihetta mistä haluaisitte kuulla?

27 kommenttia:

  1. Anonyymi9.36

    Ihania kuvia=) Pihasta esim. olisi kiva saada kuvia,miten olette sitä laittaneet=)teija t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! :) Hui! Nyt pistit pahan ;) Pihasta on tosiaan ollut hyvin vähän kuvia, ja sehän johtuu ihan siitä syystä, että en ole ollut kovin innokas pihaa laittamaan. Viherpeukaloa ei ole vielä kasvanut ;) Ideoita olisi, mutta toteutus puuttuu, ja se rahankin puute aina esteenä :/

      Mutta kesän tullessa voisin jotain kuvia laitella. Ruukku-istutuksia lähinnä tykkään tehdä. (Olen itseasiassa sillointällöin jotain pihakuvia ottanutkin, mutta ne on jääneet julkaisematta, kun tämä meidän 80-luvun asunto on ulkopuolelta niin kaamean värinen, enkä kestä kun se näkyy siellä taustalla ;) Mutta kiitos ideasta!

      Poista
  2. Jo on ollut pinkkiä :)
    Tavarat ovat vaihdelleet meillä tänään paikkaa ;). Pikkumies tänään huomattavasti pirteämpi, meno ollut huimaa ;).
    Muuten meillä otettu ihan rennosti. Äippä ainakin.
    Mukavaa illanjatkoa sinulle!

    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mukava kuulla, että tauti siellä helpottaa! Toivottavasti uudet järkät kolahtavat kans paikoilleen. Täytyypä tulla katsomaan mitä olet saanut aikaan :)

      Haleja, ja auringonpaistetta uuteen viikkoon! :)

      Poista
  3. Ihanan pirteä pinkki postaus!!!!
    Sinun postauksiasi tykkään lueskella aina ja katsoa kauniita kuvia kauniista kodistanne!!!
    Mukavaa illanjatkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon Sari <3
      Mukava kulla, että tykkäät käydä kurkkimassa :)

      Poista
  4. Ainahan sulla on kivoja postauksia :D!
    Meillä on siivottu, paranneltu pikku miestä ja tänään juotiin neidin synttärikahveet isovanhempien kanssa :).
    Teillä on ollut hauskat pinkit tunnelmat siellä <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no kiva kuulla jos kelpaa :) Välillä kyllä tuntuu, ettei mitään päätä eikä häntää näissä ;)
      Mukavaa, että isovanhemmat pääsi sankaria juhlistamaan. Toivottavasti pikkumies on pian paremmassa kunnossa!
      Aurinkoa viikkoonne! :)

      Poista
  5. Pirtsakan pinkki postaus! :)

    Ihanaa uutta viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
  6. Suloisia vaaleanpunaisia hoörhötyksiä. Ihanan hempeä postaus!

    VastaaPoista
  7. Suloinen pinkki viikonloppu :)
    Kivalta kuulostaa synttärit,shoppailut ja herkut.

    VastaaPoista
  8. Pirteä postaus! :D Ihanaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  9. Pinkki on niiiiin <3 Ihana postaus :)

    VastaaPoista
  10. No onpas teillä ollut ihana viikonloppu...ihanan värikäs ja kerrassaan herkullinen <3

    VastaaPoista
  11. Ihania postauksia sulla ollut viime aikoina. Ihania varikyllaisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus iskee värin kaipuu! Yhtä nopeaan se kyllä sitten taas häipyykin ;)

      Poista
  12. Ihana pinkki postaus ♡

    VastaaPoista
  13. Kiitos teille muillekkin <3

    VastaaPoista
  14. Ihanan värikkäitä kuvia! On ihan väsy olo mutta kummasti nämä piristi. Sait hymyn huulille! Ihanaa alkavaa viikkoa sinne! En osaa toivoa mitään erityisiä postauksia. Tykkään lukea sun blogia kovasti - täynnä niin kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoket Jane! Olipas mukavasti kirjoitettu <3

      Poista
  15. Ihana pinkki viikonloppu! :)

    VastaaPoista
  16. Olipas piristävää luettavaa :)

    VastaaPoista
  17. Kauniilta näyttää, kuten aina! <3

    VastaaPoista
  18. Pinkki on piristävä=)
    Mukavaa viikonlopun viettoa teillä.Aikamoiseen samoissa merkeissä.Ulkoilua,saunaa,herkuttelua,Valioliigaa armaan seurassa.
    Kaikki käy postausten suhteen. Auringonpaistetta=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille se pinkki käy niin ihanasti. Pieninä ripauksina meillekkin :)
      Auringonhippuja sinne myös!

      Poista
  19. Minusta tämä oli suloisen piristävä postaus! :)
    Pinkistä kuvista tuli ihanan keväinen olo! ;)

    Auringonsäteitä päivääsi! :)
    Halauksin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mukava kuulla Emppu! :) Pinkki on kyllä varma kevään merkki! Halit sinne myös <3

      Poista