Leppoisaa Tapaninpäivää jokaiseen kotiin!
Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolen on saatu viettää mukavan tunnelmallisia pyhiä.
Täällä joulu on ollut juuri sitä mitä toivoinkin: yhteistä kiireetöntä aikaa läheisten ihmisten kesken! Unohtamatta tietenkään joulun tuoksuja, makuja, tunnelmia, naurua, laulua, rentoa oloa :)
( Tosin nyt kolmannen päivän kohdalla alkaa nuo joulun maut pursua korvista! Huh tätä kestoähkyistä tilaa)!
Aattoa vietimme tänä vuonna kotosalla, ja äitini tuli meille kylään.
Aattoaamuna keittelin meille riisipuuroa aamiaiseksi, ja ehdein puuron hautuessa napata muutaman kattauskuvankin. Muuten kamera jäikin aaton tiimellyksessä aivan unohduksiin, ja hyvä niin. Välillä muistot on hyvä kätkeä sydämen syövereihin nauttien jokaisesta hetkestä muutenkin kuin optiikan kautta. ( Kuvat ovat kummallisen sameita, vaikka päivä olikin kirkas. Vika lienee taas hätäisessä kuvaajassa ;)
Leivoin itse ensimmäistä kertaa jouluksi saaristolaisleipää, joka sopikin erinomaisesti kinkun kaveriksi. Puurokattaukseen käytin GG:n punaisia astioita ja servettejä. Ilokseni muuten huomasin joulun alla, että nykyään myös täältä Hämeenlinnasta löytyy Green Gatea myyvä sisustuskauppa Onni. Pakkohan se oli heti sieltä yksi uusi latte, servetit sekä keittiöpyyhe kotiuttaa!

Kuusen suhteen mulla tuntuu joka vuosi tulevan joku kummallinen kriisi! Haluaisin meille toki aina täydellisen tuuhean kuusen, mutta olen aina niin myöhässä kuusenhakureissuilla, että ne viimeiset jäljelläolevat ovat vähän reppania ruipeloita, tai muutoin vaan persoonallisia muotopuolia. Toki olen ne aina saanut pilkkahintaan, ja asiansa ovat hyvin ajaneet, mutta aina ajattelen, että ensivuonna sitten haluan sen täydellisen kuusen.
Noh...tänäkin vuonna kuusen kanssa tuli niin kiire, että lopulta aatonaattona annoin isälleni vapaat kädet kuusen ostoon. Hän kiikuttikin meille sitten "sian" säkissä. Oli löytänyt Tokmannilta vielä vihoviimeisen kuusen ja halavalla tottakai! Ajattelin mielessäni, että: Voi ei! Lopulta kuitenkin pussista paljastui tosi komea kuusiköriläs. Kylläpä meitä lykästi. Olin vielä niin tiukkana, että ohjeistin lapsille mitä koristeita kuuseen saa laittaa, kun yleensä ripustelevat oksille kaikki mahdolliset killukkeet. Ihan nätti siitä kyllä tulikin, vaikka tuntuukin että se peittää taas puolet olkkarista! Ensivuonna ostan kyllä vain pienen kuusen...että sellaista kriisiä täällä ;)
Mutta onhan tämä joulu kyllä aika ihanaa aikaa ähkyineen ja kaikkineen! Nyt painunkin takaisin sohvalle suklaarasian lähettyville ;)
Illan jatkoja!
Iida Emilia
Ps: Pakko tunnustaa, että se saaristolaisleipä oli sellainen valmis jauheseos, joka sekoitettiin vaan veteen ja paistettiin! Mutta maukasta oli kuitenkin, ja vähän niinkuin omatekoista ;)
Tunnelmallisia kuvia! Täälläkin on podettu pientä kuusikriisiä ;) Olen useamman vuoden vaalinut yhtä melkein täydellistä kuusta pihanlaidallamme, mutta vielä sitä ei ole enemmistö jouluksi kelpuuttanut. On muka liian pieni :) Teidän kuusi näyttää kauniilta <3
VastaaPoistaKiitos Eerika <3 Voihan kriisit ;). Antakaa kuusen vielä hetki kasvaa, niin eiköhän se sitten jo kelpaa kotia koristamaan :)
PoistaKaunista ❤️
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaIhania kuvia teidän joulusta <3
VastaaPoistaLämmin kiitos <3
PoistaVoi, miten kaunista ja lämmin tunnelmaista!<3
VastaaPoistaTaidanpas kävästä tuolla Onnissa vierailulla, kiitti vinkista:) ja mukavaa pyhää! <3
Oi kiitokset kauniit Sari <3
PoistaKannattaa tosiaan poiketa Onni-puodille Tavastilaan. Siellä oli Mailegin pikku-tonttujakin myynnissä ja muutakin mukavaa, ja todella ystävällinen palvelu :). Green Gate valikoimat ovat vielä toistaiseksi melko pienet, mutta myyjättären mukaan valikoimat kyllä kasvavat kun asiakkaat löytävät ne :). Ja toiveita saa kuulemma mielellään esittää, että mitä kevään kuvastosta haluaisi.
Oi miten ihana tunnelma ja kauniit kuvat <3 Kyllä joulu on vaan niin ihanaa aikaa <3
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti <3 On se kyllä onni, että meillä on täällä pimeyden keskellä tämä joulu valoa tuomassa :)
PoistaNämä sinun kuvat ovat kuin suoraan jostakin joulukirjasta! Niin ihania ja lämmin tunnelma huokuu niistä! <3 Mukavaa sunnuntaita sinne! <3
VastaaPoistaOih, kiitos paljon! Olipas ihanasti sanottu :)
PoistaLeppoisia välipäiviä sinne <3
Heh, mäkin ostin meille Tokmannilta "sian säkissä" miehen kauhuksi, mutta kun otin verkon pois, niin sieltä paljastui ihana tuuhea unelma kuusi, kaunein mitä koskaan on vajaan 20 vuoden aikana ollut :) Kova juomaan se on, saa lisätä vettä aamuisin ja iltaisin ja siltikin se on pari kertaa hörpännyt tyhjää, mutta ei varise kuitenkaan :)
VastaaPoistaJopas meillä kävi hyvä säkä näiden säkkikuusien kanssa :D. Täytyy varmaan uskaltautua toisenkin kerran ostamaan. Meilläkään ei ole ollut aikoihin näin hienoa kuusta! Meillä varisee kyllä jonkin verran, mutta en ole tainnut muistaa kastella kovin ahkeraan ;). Kivoja välipäiviä ja uutta vuotta sinulle!
Poista