lauantai 16. huhtikuuta 2016

Talohylly lastenhuoneeseen


Sateiset sunnuntaiaamun huomenet! 

Meillä on jälleen kerran käynyt pieni myllerrys lastenhuoneen puolella. Jotenkin tuntuu, etten ole oikein koskaan täysin tyytyväinen lastenhuoneen järjestykseen. Kun tilaa ei ole mielinmäärin ja sisarukset jakavat pienehkön huoneen keskenään, niin yksinkertaisesti säilytystilat ja ideat meinaavat loppua kesken! Asiaa ei yhtään helpota se, että esikoinen on jo varhaisteini ja kaipaisi kovasti omaa rauhaa. 

Vuosi sitten lohkaisimme vaatehuoneesta tilaa kuopuksemme leikeille ja se osoittautui ihan toimivaksi ratkaisuksi! Nyt olikin aika hieman päivittää tuota tilaa ja mukana muutoksessa toimi Jollyroom.





Saimme tämän ihanan Alice & Fox talohyllyn Jollyroomista, ja ajatuksenani oli, että tytöt saavat rakentaa tähän Pullip-nukeilleen kodin. Harmikseni kuitenkin totesin talon saavuttua, että hylly on aavistuksen liian pieni nukkeiluhommiin. Tytöt kun tykkäävät rakentaa jonkin rekvisiitan nukeilleen ja kuvailla niitä, niin eihän nuo nuket mahtuneetkaan seisomaan hyllyillä.

Jokatapauksessa tähän saa kaikki tärkeät nukkeiluun kuuluvat tavarat näppärästi säilöttyä, joten tarpeeseen tulee tämäkin. Ihana kaluste kerrassaan! Erinomaisesti tämä sopii mielestäni etenkin taaperoiden huoneeseen, sillä kirjat ja lempilelut ovat kätevästi pikkukäsien ulottuvilla. Näkisin tämän hyvin myös Mailegin pikkuhiirulaisten kotina. Mutta hyvin passaa näille meidän koululaisillekin :)



Nuorimmainen sai huoneeseensa myös oman koulupöydän, mutta palailen siihen vielä toisessa postauksessa, jahka saan kaikki järkkäiltyä kunnolla paikoilleen.



Ja nyt muuten kannattaa käydä kurkkaamassa Pilvenhattaran instatiliä, sillä siellä käynnistyy tänään TALOHYLLY-ARVONTA yhteistyössä Jollyroomin kanssa!

Mukavaa sunnuntaita!

Iida Emilia

-Yhteistyöpostaus-

4 kommenttia:

  1. Ihana huone ja ihana hylly! Tuota hyllyä olen hieman himoinnut lastenhuoneeseen =) Pitää varmaan sinne instaan kirjautua, kun tuntuu siellä niin paljon näitä blogijuttuja (kilpailuja) olevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katri :) Tuo on kyllä tosi söpö hylly ja ollut paljon esillä eri blogeissa.
      Instassa on kyllä hirmuisesti ihania kuvia. Itsekin sinne kirjauduin vasta joskus vuosi sitten.

      Poista
  2. Kiva pikku tytön huone, söpö :)

    VastaaPoista