sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Lomalla!

Aurinkoiset huomenet sunnuntaiaamuun!

Tämä sunnuntai tuntuukin erityisen mukavalta, sillä seuraavat neljä viikkoa olen niiiin vapaaherrana, matkien Naantalin aurinkoa! Se on nimittäin loma nyt! 

Loma meinasi viedä jalat alta heti alkuunsa, kun perjantaina sain tulla siistiin kotiin ja valmiin ruokapöydän ääreen (  ruokaahan tuo isäntä laittaakin mielellään, mutta osaa se näemmä siivotakin ;). Teimme myös pienen iltareissun mökille. Vanhan hirsisaunan löylyjä, ja kesän virkistäviä iltauinteja ei vain voita mikään.


Eilen vietimme perheaikaa Aulangon upeissa maisemissa, Hugoparkin seikkailupuistossa kiipeillen. Oli kyllä todella hauskaa, suosittelen lämpimästi, jos Hämeenlinnan seudulla satutte liikkumaan. Päätimme nimittäin, että tänä kesänä ( kun nuo lomamme menivät ristiin ) ja nyt kun meillä on kotona lemmikkieläinkin, niin teemme vain pieniä päiväreissuja ihan tässä omassa kauniissa kaupungissamme ja lähikunnissa. Parhaassa tapauksessa rahaakin saattaa hieman säästyä, kun ei lähde mihinkään pidemmälle. Vai liekö tuo vain toiveajattelua? :D

Joka tapauksessa nyt tuntuu ihanalta, ettei lomalle ole mitään sen suurempia suunnitelmia. Mennään vain fiilisten mukaan ja toivotaan tietenkin paljon aurinkoisia päiviä.



Huomaako kukaan kuvissa mitään uutta?
Noiden ihanien, suurten teekuppien ( jotka sain ystävältäni Allidaalialta hänen kyläillessään meillä ) lisäksi meillä on nyt uudet ikkunat! En tiedä huomaako eroa kuvista, mutta ovat kyllä todella paljon siistimmät kuin alkuperäiset. Alkuun ehkä hieman vastustin ikkunaremonttia, kun yhtiövastikekin nousi, mutta nyt kun ovat paikoillaan, niin vaikuttivat kyllä suuresti kodin yleisilmeeseen. Vielä kun saisi niihin ristikot, niin olisivat täydelliset.


Mutta nyt nautin vielä tovin hiljaisesta kodista ja laittelen aamiaisen perheelle valmiiksi...


Kaunista kesäsunnuntaita!

Iida Emilia

19 kommenttia:

  1. Aurinkoisia lomapäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannele <3 Toivotaan näin, että paljon aurinkoisia päiviä mahtuisi lomaan :)

      Poista
  2. Kyllä uudet ikkunat on kauniit ja hyvä sijoitus omaan asuntoon, lämpö pysyy sisällä ja asunnon arvokin kasvaa! Nauttikaa lomasta, on tämä ihanaa aikaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuo on totta. Ihan varmasti toimivat käytännössä paremmin kuin nuo yli 30 vuotta vanhat :D

      Ja kiitos, kyllä taatusti nautitaan <3 Ihanaa loman jatkoa sinnekin!

      Poista
  3. Mitä ihaninta lomaa sinne superkauniiseen kotiin ❤️

    VastaaPoista
  4. Anonyymi3.57

    Kaunista kodissanne <3 Ihana ylläri tuo miehesi ruoka ja kodin siivous <3 Rentoa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti <3
      Juu kyllä tuo ukkokulta osaa näköjään välillä yllättää :D
      Mukavia kesäpäiviä sinnekin! :)

      Poista
  5. Aulanko on ihana paikka! Pojan luona käydessämme on aina pakko käydä ajamassa siellä pieni lenkki. Ihanaa lomaa sinne ja voin kertoa, että nuo päivän retkeilyt ovat ihan kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulanko on kyllä upea, ja samoin tuo vanhan linnan ympärystä, johon en kyllästy milloinkaan :)

      Ja kiitos, toivotaan, että lomaan mahtuu lämpöä ja mukavia hetkiä :)

      Iloisia kesäpäiviä sinne!

      Poista
  6. Niin on kaunista ja siistiä. Toivon todellakin aurinkoisia päiviä lomaasi ja myös meille joille vapaapäivät on kuin olisi lomalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marika <3

      Kyllä nyt loppukesään olisi lämpö suotavaa meille kaikille :)

      Poista
  7. Oi että näitä kuvia, niin kaunista <3
    Ihanaa lomaa ihanainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3
      Mukavaa loman jatkoa sinnekin! :)

      Poista
  8. Me käytiin myös perheen kanssa hugoparkissa ja kyllä tykättiin! Oli aika mahtavaa kiipeillä vanhoissa puissa rennossa ilmapiirissä.
    Kauniit uudet ikkunat!!
    Kivoja kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että tykkäsitte myös :) Siellä on tosiaan niin kauniit maisemat ja kiipeilyhärpäkkeet on hienosti upotettu maastoon! Oli kyllä hauskaa touhua koko perheelle :)

      Ja kiitos kehuista! Vielä kun olisi vanhanmalliset ikkunat, niin olisi enemmän mieleeni, mutta kyllä nämäkin varsin hyvin kelpaa ;)

      Aurinkoisia ja kauniita kesäpäiviä teille <3

      Poista
  9. Ihanat lomatunnelmat siellä, nautihan <3

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Ja niin kauniin kesäisiä.

    VastaaPoista