Aurinkoisen pirtsakat pakkasterkut!
Perjantaissa jo mennään ja ihana viikonloppu edessäpäin.
Kaikenlaista tohinaa on viikkoon mahtunut. Mukavimpana muistona eilisen illan pikkujoulut, sillä kävimme kollegani kanssa työpäivän päätteeksi syömässä, ja sen jälkeen teatterissa. Ihanaa oli pitkästä aikaa sivistää itseään näinkin kultturellisti, ja parasta näissä arki-illan pikkujouluissa oli se, että tällainen väsynyt keski-ikäinen pääsi ajoissa kotiin nukkumaan ja heräsi aamulla virkeänä ilman päänsärkyä :D
Tänään olisikin sitten vähän hurjemmat pippalot tiedossa, sillä lupasin järjestää lasten pyynnöstä halloweenbileet. Illalla kodin sitten täyttääkin hurjat hirviöt ja monsterit. Saapa nähdä, kuinka villiksi meno yltyykään!
Itseasiassa pariin viime viikkoon on mahtunut varsinaisia kauhunhetkiä jo yllinkyllin ihan tosielämässäkin, enkä enempää jännitystä kaipaisikaan! Äitini taloyhtiössä sattui paha tulipalo, jossa onneksi ihmishengiltä säästyttiin, mutta parin kotieläimen hengen tuo palo vaati. Tämän lisäksi isäni putosi kaksikerroksisen omakotitalon katolta, kuuden metrin korkeudesta!!! Ja voitteko kuvitella...hän selvisi tuosta tömähdyksestä pelkällä nilkan venähdyksellä. Onneksi putoamista hidasti parveke, josta isäni oli saanut pudotessaan kiinni, ja vanhana laskuvarjojääkärinä hän onnistui laskeutumaan maahan oikeaoppisesti. Huh huh! Kyllä varjelusta on ollut onneksi matkassa mukana. Ja tästä kaikille katolla keikkuville miehille opiksi, että muistakaa hyvät ihmiset ne turvavälineet!
Seuraaviin kuviin en nyt keksi mitään järkevää aasinsiltaa...;)
Makuuhuoneen seinälle, tyhjiin kehyksiin sain vihdosta viimein laitettua julisteet, jotka sopivatkin tilaan kuin nakutetut! Nämä Desenion, kauniin yksinkertaiset julisteet sain aikanaan valita itselleni yhteistyön merkeissä, ja nuo ihanat kehykset ovat Raatikuvasta, Hämeenlinnan parhaasta valokuvausliikkestä. Vink vink :)
Vielä täytyy hieman muokata tuota kollaasia, sillä se näyttää mielestäni jotenkin tönköltä, kun hyödynsin sitä tehdessä vanhoja naulanreikiä. Pakko ehkä kuitenkin lyödä pari reikää seinään lisää.
Muutoin makuuhuoneessa ei olekaan mikään muuttunut. Ainoastaan vilttiä ja taljaa tullut lisää talvikotia lämmittämään. Ja seinällä olevasta naulakosta voi myös napata villaista päälle, jos alkaa paleltamaan.
Nuo makuuhuoneen pariovet ne jaksavat ilahduttaa edelleen, vuosi remontin jälkeenkin!
Mutta nyt pitäisi ryhtyä valmistautumaan pikkuhiljaa kummitustalon emännän rooliin, joten eipä muuta, kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Pysykäähän pystyssä liukkailla keleillä!
Halauksin:
Iida Emilia
No jopas on vanhemmillasi ollut tapahtumia. Kauheasti nykyisin noita tulipaloja...täälläkin päin kaksi kerrostalopaloa joissa toisessa mies menehtyi...:(
VastaaPoistaKauniit kuvat upeasta kodistanne.
No juu, parin viikon sisään mahtunut näin pelottavia uutisia! Jotenkin niin järkyttäviä nuo tulipalotkin, kun ihan päiväsaikaan sattui ja vahingossa päällejääneestä hellasta, mutta kun palohälytintä ei ollut, niin seuraamukset olivat vakavat!
PoistaKiitos kommentistasi ja mukavaa pyhäinpäivää!
Huhhuh! Aikamoista! Onneksi ei käynyt vakavammin♡ Rauhallisempaa viikonvaihdetta♡
VastaaPoistaNo älä muuta sano! Kyllä taas muistaa, kuinka pienestä voi elämä olla kiinni:(
PoistaToivotaan, ettei sanalasku: ei kahta ilman kolmatta, pitäisi paikaansa!
rauhaisaa pyhäinpäivän viikonloppua sinnekin <3
Onpa siellä ollut jännityksen ja kauhun sekainen viikko! Rauhallisempia aikoja toivottelen!
VastaaPoistaTuo teidän makuuhuoneen seinän väri on kyllä tosi kaunis, pariovista puhumattakaan!!! Rauhallista viikonloppua sinulle!
No on sattunut juu lyhyen ajan sisään läheltäpititilanteita! Onneksi ei vakavemmin käynyt kenellekään! Nyt tosiaan muistaa olla kiitollinen jokaisesta päivästä ja hetkestä, joita täällä saadaan yhdessä viettää <3
PoistaKiitos! Seinän väriin olen ollut itsekin tosi tyytyväinen. Mukavan rauhallinen kokonaisuus yhdessä valkoisen kanssa :)
Leppoisaa viikonloppua myös teidän väelle <3