Hellurei!
Jälleen on uusi viikko aluillaan! Enää kolme maanantaita ennen joulua...
enkä ole edelleenkään tehnyt mitään muuta joulun eteen, paitsi fiilistellyt. Ensimmäiset joulutortut on leivottu, glögiäkin maisteltu ja jouluradion sointuja kuunneltu.
Viikonloppuna joulumieltä haimme Parolanaseman joulumarkkinoilta, ja sitä kyllä todella saimme!
Aivan ihanan tunnelmallinen tapahtuma, ja todella upeat puitteet tuo vanha asema tarjosi. Pääsimme paikalle vasta iltapäivästä, joka olikin varmasti ihan hyvä, sillä aiemmin päivällä porukkaa oli ollut pitkiksi jonoiksi asti. Kiertelimme ihastelemassa myyntipöytiä ja nautiskelimme Pop-up kahvila Murun herkuista. Löytyihän reissusta muutamia tuliaisiakin :)
Harmi kun kamera ei tullut matkaan mukaan!
Tuo hauska uusvanha tekstikyltti oli Diagnoosi Sisustusmanian käsityötä, ja tekstejä/kuvia olisi ollut tämän lisäksi monia muitakin kivoja, mutta lapset ihastuivat tähän :D
Lisäksi kotiutin meille ihanan villasukkasäkin, joita Parolanaseman herttainen Katja valmistaa.
Tämä kätevä säkki säilöökin monta villasukkaa nätisti sisäänsä, ja paperipussi tuntui olevan niin kestävää materiaalia, ettei kovin helposti varmasti repeydy. Näitä erilaisilla teksteillä varustettuja säkkejä täytynee ehkä saada vielä pari lisääkin ;). Kätevää ja nättiä säilöntää!
Villasukkien lisäksi kumpparit tuntuvat olevan nyt kova sana, sillä niin synkkää, harmaata ja sateista keliä on marraskuu meille tarjoillut! Vaikka vielä viime postauksessa kehuskelin, ettei pimeys ole häirinnyt, niin viikossa se voi näemmä mieli jo kovasti muuttua. Pahinta on se, jos päivälläkään ei näe valoa! Argh! ( Kuvatkin tosi rakeisia, sillä niin pimeää oli kuvailla ).
Mutta on tässä hämäryydessä jotakin lohdullista ja kaunistakin.
Sitä antaa itselleenkin luvan vain olla, käpertyä ja uinua talviunta. Sillä kevät ja valo tulevat ennen kuin huomaatkaan. Siihen asti voi keräillä nyt energiaa.
Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa!
Iida Emilia
Voi miten ihana tunnelma ❤️ Tuo paperipussihan on saatava ☺️
VastaaPoistaVoi kiitos Ansku <3
PoistaNo älä muuta sano! Tuo säkki on jotenkin supersymppis :)
Iloa päivääsi!
Kaunista! <3 Tuollainen paperipussi olisikin kiva noille villasukille!
VastaaPoistaMukavaa päiväää! <3
Kiitos Marita! <3
PoistaJuu tuo pussi on tosi ihana! Kun näin sen aikanaan Parolan aseman blogissa, niin ajattelin heti, että nyt on villasukkien säilöntäongelmat ratkaistu :).
Kivaa päivää sinnekin! :)
Kaunista ja tunnelmallista!
VastaaPoistaKiitos paljon Hannele <3
PoistaTeillä on kyllä valloittava koti:) Hauskat tuliaiset olit myös löytänyt markkinoilta!
VastaaPoistaVoi kiitos Anniina! Ihanasti sanottu :)
PoistaJa kiitos, nuo oli kyllä mukavat löydöt!