lauantai 16. joulukuuta 2017

Paketointipuuhia

 Huihai!

Se olisi n.viikko enää jouluun ja loppukiri kohti aattoa on käynnistynyt!
Lahjoista meinasin saada tänäkin vuonna stressin, mutta lopulta huomasin, että homma hoitui ihan yhtä hyvin kuin muinakin vuosina. Saatan olla aina vähän mattimyöhäinen, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Yhden päivän aikana saa tehtyä melkoisen tehospurtin kauppoihin, kunhan on miettinyt listan valmiiksi.

Onhan tämä lahjarumba toki vähän kaksipiippuinen juttu! Toisaalta sodin vastaan tätä kauheaa kulutushysteriaa, mutta toisaalta on niin ihanaa muistaa läheisimpiä ihmisiä! Sekin kuuluu perinteisiin. Toki olemme myös monien tuttujen kanssa sopineet, että lahjoja ei vaihdeta, ja sisarusten kesken on sopimus, että vain lapsia muistetaan paketein.

 Itse pyrin aina lahjastressiä helpoottakseni kyselemään valmiiksi etukäteen, mitä kukin lahjansaaja tarvitsee. Sen lisäksi mietin aikuisten kohdalla etenkin, että lahja olisi jotakin järkevää tai poiskuluvaa. Elämyslahjat, lahjakortit, juomat ja herkut ovat mielestäni aina hyviä vaihtoehtoja. 

Näitä periaatteitani noudattaen sain kuin sainkin lähestulkoon kaikki lahjat ostettua, ja nyt on osa niistä kääreissäkin. Kylläpä mieli ( ja lompakko ) keveni!



Lahjojen paketointi onkin yksi joulun suosikkipuuhiani! Rakastan kauniita papereita ja nyörejä. Niitä tuleekin hankittua etukäteen aina, kun kauniita kääreitä osuu kohdalle. Joulupaperit sujahtivat nyt kätevästi tuohon Parolan Aseman kauniiseen säkkiin.

Tänä vuonna itseäni ihastutti erityisesti harmaan, valkoisen ja mustan sävyt, joten niissä väreissä mennään tämä joulu. Oma lempparipaperini on tuo valkopohjainen/mustapilkullinen, joka löytyi blogireissulta ihanasta Juhlapuotivaniljasta. Hamaapohjainen tähtipaperi oli puolestaan ostos Koiramäen pajutallilta, ja isommilla tähdillä varustettu lahjapaperi Prismasta.

Aamusella sainkin rauhassa puuhastella muun perheen nukkuessa, jouluradion soidessa ja kynttilöiden luodessa valoaan aamun hämärään. 



Tänään on paketointien ohessa tullut leivottua pipareita, ja pyykättyä vähän kaikkea matoista sohvanpäällisiin! Isäntä lupasi pestä vielä iltapuhteeksi saunan. Hommathan etenee!

Puuhakasta viikonvaihdetta!

Iida Emilia

14 kommenttia:

  1. Kauniita paketteja ❤️

    VastaaPoista
  2. Ihanat paketit:) Hyvin ehdit ostaa lahjat, minä aloitan vasta joulukorttien teon:D

    Kaunista viikonloppua sinne<3

    T.Minna Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Minna :) Hyvin ne lahjat tosiaan löytyivät.
      Tsemppiä sinnekin jouluviikon kiireisiin touhuihin!

      Poista
  3. Aivan ihania paketteja 😍 Paketointi on kyllä mukavaa puuhaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti <3
      Paketoinnista minäkin tykkään :)

      Poista
  4. Ihan mielettömän kauniita paketteja! Täälä tehty ihan samaa tänä viikonloppuna,sohvan päälliset ja sauna pesty,enää olis sitten sellaiset kevyet viikko siivot ennen aattoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! :)
      Täälläkin tehtiin nyt jo alkuviikosta perusteelliset siivoukset ja sitten vähän paikkaillaan ennen aattoa! Ihanaa kun on hetken niin puhdasta :D

      Poista
  5. Voi ihanuus mitkä paketit <3

    VastaaPoista
  6. Kauniit paketit. 😊 Kyllä se niin on, että kauniiden paperien ja lahjanauhojen kanssa näpertäminen on niin paljon mukavampaa. Kiva nähdä valmiit, kauniit paketit. Ja varsinkin aikuiset lahjan-avaajat arvostajat, monesti lapsilla hiukan liian kova kiire lahjojen kanssa. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)

      Ja totta on tuo kyllä. Eikä meilläkään silloin lasten ollessa ihan pieniä, panostettu ihan näin paljoa pakettien kauneuteen ;)

      Poista