tiistai 27. marraskuuta 2018

Ne ensimmäiset!

Viikonlopun aikana kuura koristeli maan ja hentoinen ensilumi leijaili harmaan marraskuun peitteeksi. Voi miten kauniilta maailma heti näyttikään. Ensimmäinen lumikerros saa aina huokailemaan ihastuksesta ja vuodenaikojen erilaiset ihmeet hämmästyttävät kerta toisensa jälkeen. 

Viikonloppu oli muutoinkin oikein onnistunut, vaikka univelkaa hieman pikkujoulujen jäljiltä jäikin. Yllätyksekseni innostuinkin lähtemään perjantaina kaupunkiin ja musiikin viedessä mukanaan, tanssein jalat rakoille, aina valopilkkuun asti!!!  Ja hurjan hauskaa oli :D 

Lauantaina lähdimme vielä isännän työpäivän jälkeen mökille, jossa tapasimme pitkästä aikaa lasten serkkuja. Voi miten pieneen mökkiin mahtuikaan iloista tunnelmaa näin talvi-aikaan, kun takassa loimusi tuli ja ulkona paukkui pakkanen. 




Mutta katsokaapas mitä ihanaa löysin kukkakaupasta!
Ne ensimmäiset hyasintit. Niin ihanat. 

Oliivipuukin pääsi pakkasia pakoon sisätiloihin. Vihreät luonnonmateriaalit sopivat mielestäni kauniisti jouluiseen kotiin, enkä juuri muita koristeita edes kaipaisi.




Eucalyptuksen tuoksuvista oksista kiepautin vielä muutaman kranssin. 
Kynttilärinkula sai näin juhlavamman ilmeen, samoin vanhan kaapin peiliovet.




Tänään meillä tuoksui piparkakut, joita leivottiin tietenkin joulaulujen tahtiin. Pipareistakin meinaan pyöräyttää kransseja..tai ainakin yrittää sellaisia :)

Aika jouluisissa tunnelmissa täällä siis ollaan, mutta onhan joulukin jo aika lähellä.

Ihanaa viikon jatkoa!

Iida Emilia

12 kommenttia:

  1. Voi että miten kaunista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Ansku <3
      Sun kodin joulutunnelmaa ei voita kyllä mikään!! :)

      Poista
  2. Anonyymi1.43

    Hei! Mistä olet tilannut tai ostanut nuo Hämenlinna-kartassa olevat kehykset/ripustimet?
    Tarvitsisin kanssa yhteen kuvaan vastaavat. Kiitos jos kerrot. Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjo! Ostin nuo kehykset Hämeenlinnassa sijaitsevasta valokuvaliikkeestä: Raatikuvasta. Eikä olleet kalliit! Ne on ihanat kyllä ja löytyi useammassa värissäkin muistaakseni :)
      Raatikuva.fi.

      Poista
  3. Hyansentti on mun lemppari, mä tykkään tuoksusta, onneksi en oo allerginen.
    Kaunista ja kotoisan näköistä teillä on. Kiitos ideasta, mä haen kuusen oksan purkkiin, emme tuo isoa kuusta sisälle ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasintit on minunkin lempparikukkia näin jouluisin ja tuoksu on aivan mieletön! Meillä tosin isäntä alkaa aivastella kukkien auettua, joten yritän pitää sintit mahdollisimman viileässä, niin pysyvät pitkään nupuilla.

      Nuo pikkukuuset on ihania purkeissa tai saaveissa. Ne tuovat jo joulun henkeä tupaan, niin isoa kuusta ei tarvitsekkaan.

      Mukavaa viikonloppua sinulle Tuija! :)

      Poista
  4. Oi miten on kaunista! Meillä hirmuinen hässäkkä kun olen joulutorille menossa, joten oikein vielä korostuu tuo ihana rauha ja seesteisyys, joka kodissasi on <3 <3 <3. Rauhaisaa tulevaa ensimmäistä adventtia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit sanasi lämmittävät sydämeen asti! <3 Kiitos niin paljon :)

      Oikein mukavaa joulukuuta sinnekin ja tsempit joulutori-hässäkkään! <3

      Poista
  5. Voi teillä näyttää kyllä niin tunnelmalliselta ja jouluiseltakin jo!Mä löysin meiltä ihan S-marketista noita hyasintteja, voi sitä onnea! Ja se tuoksu, niin parasta<3
    Ihanaa joulukuuta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia niin kovasti Ulla <3

      Meillä ei vieläkään tullut hyasinttejä S-markettiin, mutta mukava se on kannattaa kukkakauppiaitakin...vaikka aina vähän kirpaisee nuo hinnat!! Ovat puolet kalliimpia! Mutta hyvin ne on säilyneetkin :)

      Jännittävää ja iloista joulun aikaa teidän kotiinne! <3

      Poista