Yhteistyössä/ Hotel Katajanokka
..........
Olipas meillä erilainen viikonloppu ja ihan huikea sellainen! Kävimme nimittäin perheen kanssa Helsingissä ja pääsimme kokemaan aika extreme-juttuja, kuten yöpymistä vanhassa vankilassa!! Uskon, että tällainen kakku olisi maistunut muillekin ;)
värikäs ja hieman karmiva historia kummitustarinoineen ei meitä pelottanut, kun astuimme kiven sisään, tänne entiseen lääninvankilaan, joka lopetti toimintansa vuonna 2002. Samojen jykevien muurien suojissa oli toiminut "Nokkana" eli "skattana" tunnettu vankila aina 1800-luvulta saakka.
Onni, että tällainen ainutlaatuinen rakennus säilytettiin ja remontoitiin uuteen loistoonsa, jotta historiallista miljöötä arvostavat ihmiset pääsevät nyt "lusimaan" tänne ihan vapaaehtoisesti.
Meren rannalla, laivasataman vieressä sijaitseva persoonallinen ja moderniksi remontoitu lifestyle-hotelli teki meihin lähtemättömän vaikutuksen ja nousi heti 3:n parhaan hotellin kärkeen omassa listassani.
Hotellin mottona tunnettu: "Escape the ordynary" osui kyllä naulan kantaan. Tämä hotelli on nimittäin kaikkea muuta kuin tavanomainen! Ja kuinka hyvää tekeekään välillä pako arjesta ja pieni hetki luxusta.
Vaikka sana "vankila" kalskahtaakin kovin kolkolta, niin paksujen kiviseinien sisällä meitä odottivat ystävällisen henkilökunnan lisäksi erittäin lämminhenkinen tunnelma ja upeasti sisustettu miljöö.
Remontissa oli jätetty taitavasti esille vankilarakennuksen historiaa vanhaa kunnioittaen.
Kuvia on nyt runsaasti, sillä en osannut päättää, mitä jättäisin pois, kun täällä oli niin paljon ihmeteltävää.
Kuvia on nyt runsaasti, sillä en osannut päättää, mitä jättäisin pois, kun täällä oli niin paljon ihmeteltävää.
Suurin osa hotellihuoneista on tehty vanhoihin selleihin vankilan keskikäytävän ympärille, jolloin jokainen vieras pääsee yöksi omaan selliinsä. Toki huoneisiin on yhdistetty remontissa 2-3 selliä, jottei tila kävisi turhan ahtaaksi ;)
Meidän avara ja korkea Superior Family- huoneemme oli kuitenkin aikanaan toiminut vankilanjohtajan toimistona ja siitä syystä täältä varmasti löytyikin koko rakennuksen hulppein ikkuna.
Meidän avara ja korkea Superior Family- huoneemme oli kuitenkin aikanaan toiminut vankilanjohtajan toimistona ja siitä syystä täältä varmasti löytyikin koko rakennuksen hulppein ikkuna.
Sisustus oli toteutettu erittäin kauniiksi ja harmooniseksi laadukkain materiaalein.
Kylpyhuoneesta löytyi mm. Kalaharin korkealaatuisia kylpytuotteita, mutta kuopuksemme mukaan yksi puute huoneessamme kutenkin oli, sillä sadesuihku ei korvannut kunnon kylpyammetta! Hän kun oli pakannut oikein uikkaritkin sitä varten matkaan mukaan ;)
Katsokaa nyt tuota ikkunaa! Siinä kelpaa ikkunalaudalla katsella maisemia ja lueskella kirjoja.
Voi miksi nykyaikana ei rakenneta enää näin hienosti.
Kun olimme tutustuneet hetken hotelliimme ja levänneet tovin, oli aika hypätä uusien seikkailujen pariin, nimittäin lapset saivat joululahjaksi elämyslahjakortin, joka ei hetkessä unohdu!
Kauppakeskus Redistä löytyy Fööni-vapaalentotunneli, jossa pääsee ihan oikeasti lentoon! Ihan mieletön elämys, jopa minulle, joka olin vain katselemassa. Hienot puitteet täälläkin, joten mikäs siinä kahvitellessa ja ihmetellessä näitä huimia temppuja.
Kun jalat saatiin takaisin maan pinnalle, alkoi aurinkokin jo laskea ja nälkä kurnia vatsassa.
Lähdimme takaisin hotellille siistiytymään.
Vankilan keskikäytävä on museoviraston suojelema, eikä suotta.
Aika vaikuttava näky! Mielikuvitus alkaa kyllä lentää, kun miettii minkälaisia rikollisia näilläkin rappusilla on aikanaan kulkenut.
Täältä löytyykin mielenkiintoisia tarinoita vankilan historiasta. Yksi hauskimmista oli mm. 40-luvulla löytynyt tunnelikaivaus miesten yhteishuoneessa, joka ei suinkaan vienyt kohti vapautta, vaan suoraan naisten puolen selliin. Jonkinlaista vapautta toki sekin :D
Keskikäytävältä pääsee "linnan" kellariin, eli hotellin ravintolaan, joka tarjoilee suomalais-skandinaavista lähi- ja luomuruokaa sesongin parhaista raaka-aineista.
Linnankellarin karun kauniiden tiiliseinien sisään kätkeytyy tunnelmallinen ja hämyisä ruokailupaikka, jossa hienosti ideoidut yksityiskohdat ihastuttavat.
Söimme kerrankin oikein viimeisen päälle, kolmen ruokalajin illallisen. Ihanaa vaihtelua tällainen luksus mäkkärin tai Amarillon rinnalla. Teinitkin jaksoivat istua nätisti ilman kännyköitään koko reilun parituntisen pitkän kaavan mukaan.
Alkupaloiksi maistelimme isännän kanssa Linnankellarin alkupalalajitelmaa, josta löytyi mm. sinihomejuustoa, katkarapuja, siikaa, muikkuja ja karitsaa ihanilla kastikkeilla höystettyinä. Niin herkullista, että ihan kuola valuu tässä muistellessa.
Pääruaaksi ukkokulta valitsi nieriää keittiön tapaan ja minä maistoin ankkaa siemenien ja sesongin kasvisten kera. Kastikkeet ja ruuat maistuivat taivaallisilta, vaikka ankka ensin yllättikin, kun ei ollutkaan sellaista kanamaista vaaleaa lihaa. Lapsille menulta löytyi hampurilais-ateriat.
Jälkkäriksi vielä suussasulavaa suklaakakkua karpalohyydykkeen ja suklaakristallien kera. Nam!
Erityiskiitokset osaaville ja erittäin mukaville tarjoilijoille, jotka osasivat suositella sopivat ruuat juomineen ja tekivät illastamme entistä antoisamman.
Ruuan päälle kiertelimme vielä hetken hotellilla ja kävimme katsomassa mm. vanhaa eristys-selliä, sekä 1800-luvun ryhmäselliä, joissa ei todella nykyajan mukavuuksista ollut tietoakaan!
Istahdimme hetkeksi viehättävään salonkiin, ennen kuin lähdimme lepäämään huoneeseemme.
Mukavan ja touhukkaan päivän jälkeen nukuimme yömme todella hyvin, eikä paksujen seinien suojiin kuulunut yhtään ääniä. Patjat olivat myöskin niin ihanan tukevat, ettei selkävaivoista ollut aamulla tietoakaan.
Hauskoja tyyliin sopivia yksityiskohtia kellarikerroksesta, jossa söimme maittavan aamiaisen.
Runsaasta aamiaispöydästä löytyi kaikki tarpeellinen, mitä hotellissa aina kaipaankin. Tuoreet leivät, croisantit, marjat, hedelmät, myslit ja jogurtit. Munakokkelit ja pekonit kuuluvat myös ehdottomasti hotelliaamiaisiin, sillä niitä tulee harvemmin kotioloissa laiteltua. Niin ja valkohomejuusto! Herkullisena erikoisuutena linnankellari tarjosi mm. mangosmoothieta ja erilaisia tuorepuristettuja mehuja. Jälkkärivalikoimasta löytyi ainakin pannukakkuja ja marjapiirakkaa, mutta niille ei enää vatsasta tilaa löytynyt.
Aamupalan jälkeen oli pakkoa ryhtyä pakkaamaan kotiinlähtöä varten, vaikka mielellään sitä olisi toisenkin yön täällä tiilenpäitä laskenut :)
Tosin tuossa alakuvan eristys-sellissä olisi voinut olla hieman epämukavampaa...
Vankilan takapihan terassilla ei ihan vielä tarjennut istuskella, mutta upea vanha ovi oli ikuistettava.
Aivan varmasti palaamme tänne uudelleenkin...ehkäpä isännän kanssa ihan kaksistaan.
Kävimme vielä seuraavana päivänä Helsingin talvipuutarhalla haistelemassa kesäisiä tuulahduksia, sekä Koiramäen pajutallin maalaistunnelmissa. Lisäksi tytöt pääsivät serkkujensa jumppasynttäreille, joten ihana reissu oli meillä kaikin puolin. Taidan ihastua Helsinkiin joka kerran yhä enemmän.
Suuret kiitokset Hotel Katajanokalle vieraanvaraisuudestaan!
Mukavaa viikon jatkoa!
Iida Emilia
On kyllä hienob näköinen hotsku ja miniloma kuullosti niin kivalle ❤
VastaaPoistaIhan mieletön tuo hotelli ja sen historian havina! Suosittelen lämpimästi <3
PoistaKyllä tällaiset minilomat piristävät valtavasti :)
Tosi hieno hotelli on tehty vanhasta vankilasta. Viime Helsingin reissulla katselin tuota hotellia ja ihastuin sen ulkonäköön. Sisällä näyttää olevan yhtä hienoa.
VastaaPoistaNo eikös olekin :)
PoistaVaikuttava näky ulkoa ( voin vain kuvtella, kuinka viehättävä se on kesäaikaan ) ja upea miljöö tässä ympärillä muutoinkin. Sisätilat on rempattu todella pieteetillä! Kerrassaan upea elämys!
Aivan mahtava hotelli tuo. Oltiin puolisoni kanssa viime vuonna viettämässä kahdenkeskeistä aikaa tuossa samaisessa hotellissa. Minä kävelin seiniä myöden kun satun olemaan korkeanpaikankammoinen :)
VastaaPoistaOi miten kuulostaa täydelliseltä kahdenkeskeinen aika tuolla. Se meidänkin täytyy toteuttaa. Eikä välttämättä ihan pienten lasten hotelli olekaan, mutta meidän teinien kanssa meni mukavasti <3
PoistaEn minäkään uskaltanut ihan ylös asti mennä. Aika korkealla nimittäin on ;). Meidän huone oli alakerrassa.
Kivat muistot jäivät täältä upeasta paikasta kyllä <3
Fööni on meilläkin suunnitelmissa (=minä suunnittelen ylläriä rakkaalle miehelleni <3 ). Ilmalento näyttää mielettömältä kokemukselta :)
VastaaPoistaVoi sehän oliskin loistava ylläri!
PoistaTuo näytti tosi hauskalta kyllä. Ois tehnyt mieli mennä itsekin mukaan :)
Tästähän se ajatus sitten lähti ja nyt kun kesälomat hyväksyttiin, varasinkin jo meidän 10 v. hääpäivän viettoon huoneen Katajanokalta. Aivan mahtavalta vaikuttava paikka ja mielestäni just passeli paikka aiheeseen liittyen ja niin lähellä kaikkea. Vaikka käyn Helsingissä töissä, niin ei sitä vapaa-aikana hirveästi aikaansa nähtävyyksiin yms. tutustu. Nyt tutustutaan, toivotaan vaan ettei ihan koko ajan vettä sada Ü
VastaaPoistaHei jee, ihana kuulla! Aivan varmasti tulette tykkäämään paikasta ja kesällä vielä asteen ihanampaa, kun voi terassilla istuskella ja tuossa ympäristössä kävellä meri-näköaloista nauttien<3 Kuulostaa kyllä niin mahtavalta :). Hyvät ilmat tilataan teille kans nyt samoin tein :)
Poista