Suloista syyskuun alkua!
Tänään tahdon hehkuttaa syksyn, rakkauden ja kiitollisuuden puolesta.
Tuntuu kuin matka keväästä tähän päivään olisi ollut vain silmänräpäyksen mittainen, mutta tässä räpäyksessä olen oppinut jotakin tärkeää itsestäni.
Olen oppinut mielestäni kuuntelemaan kehoani ja ajatuksiani paremmin, olemaan itselleni armollisempi ja hyväksymään puutteeni. Keväisen väsymyksen ja uupuneen olon myötä opin vihdoin liian kiltin ihmisen roolista ulos ja sanomaan EI! Olen ollut vähän liian joustava ja suorittanut asioita oman jaksamisen äärirajoilla. Nyt pyrin kuuntelemaan itseäni enemmän ja huomaan jo nyt muutoksen, sillä elämään on jälleen palannut ilo. Keväällä nimittäin oloni oli kovin alakuloinen...enkä tiedä, oliko se jotakin vuodenaikaan liittyvää lievää masennusta vai stressiä, mutta jossain siinä perunamaan myllerryksen ja kesälomien tienoilla alkoi selvästi helpottamaan ihan itseäni tutkiskellen ja aiheeseen perehtyen.
Suurena apuna minulle kirjoittamisen ohella toimivat myös rakkaat ystävät, sekä puolisoni, oma tuki ja turvakallioni, jonka kanssa juhlistimme juuri 18-vuotis hääpäiväämme. Voiko suurempaa kiitollisuudenaihetta ollakaan, kuin tuo läheinen ihminen, kulkemassa vierelläni jo 24:ttä vuotta, niin myötä- kuin vastamäessä. Vaikkemme kumpikaan ole täydellisiä ihmisiä, niin tärkeintä on se, että täydennämme toisiamme :)
Enkä kätke onneani senkään asian suhteen, että olemme saaneet kaksi ihanaa lasta, sillä sehän ei ole itsestäänselvää. Tai sekään, että olemme eläneet näin onnellista ja tasapainoista elämää yhdessä perheenä, sillä itse avioerolapsena en saanut ihan samanlaista kokea.
Melkein sydän halkeaa onnesta tästä kiitollisuuden määrästä!
Tuntuu kuin matka keväästä tähän päivään olisi ollut vain silmänräpäyksen mittainen, mutta tässä räpäyksessä olen oppinut jotakin tärkeää itsestäni.
Olen oppinut mielestäni kuuntelemaan kehoani ja ajatuksiani paremmin, olemaan itselleni armollisempi ja hyväksymään puutteeni. Keväisen väsymyksen ja uupuneen olon myötä opin vihdoin liian kiltin ihmisen roolista ulos ja sanomaan EI! Olen ollut vähän liian joustava ja suorittanut asioita oman jaksamisen äärirajoilla. Nyt pyrin kuuntelemaan itseäni enemmän ja huomaan jo nyt muutoksen, sillä elämään on jälleen palannut ilo. Keväällä nimittäin oloni oli kovin alakuloinen...enkä tiedä, oliko se jotakin vuodenaikaan liittyvää lievää masennusta vai stressiä, mutta jossain siinä perunamaan myllerryksen ja kesälomien tienoilla alkoi selvästi helpottamaan ihan itseäni tutkiskellen ja aiheeseen perehtyen.
Suurena apuna minulle kirjoittamisen ohella toimivat myös rakkaat ystävät, sekä puolisoni, oma tuki ja turvakallioni, jonka kanssa juhlistimme juuri 18-vuotis hääpäiväämme. Voiko suurempaa kiitollisuudenaihetta ollakaan, kuin tuo läheinen ihminen, kulkemassa vierelläni jo 24:ttä vuotta, niin myötä- kuin vastamäessä. Vaikkemme kumpikaan ole täydellisiä ihmisiä, niin tärkeintä on se, että täydennämme toisiamme :)
Enkä kätke onneani senkään asian suhteen, että olemme saaneet kaksi ihanaa lasta, sillä sehän ei ole itsestäänselvää. Tai sekään, että olemme eläneet näin onnellista ja tasapainoista elämää yhdessä perheenä, sillä itse avioerolapsena en saanut ihan samanlaista kokea.
Melkein sydän halkeaa onnesta tästä kiitollisuuden määrästä!
Alkanut syksy on tuntunut hyvältä, kuin uuden alulta.
Toivon todella, etteivät nuo kevään mielialat enää palaisi, vähän pelkäänkin.
Mutta ehkä osaan nyt hakea heti apua, jos niin kävisi.
Energiani eivät ole ihan entisellään, mutta teen sen minkä jaksan. En esimerkiksi saanut tänä vuonna pestyä ikkunoita ollenkaan, vaikka vieläkin toki ehtisi, mutta onko se sitten niin kamalaa jos jäävät pesemättä?!
Iloitsen siitä, että sain siivottua ja vähän sisusteltua, jopa nauttien, eikä vain robottimaisesti suorittaen.
Naputtelin olohuoneen seinälle peilin takaisin, koska se sopii tuon Juvin sivupöydän kaveriksi niin hyvin. Julisteen teksti muistuttaa minua siitä, että kaaos voi olla myös kaverini, eikä viholliseni ;).
Olohuoneen pöydällä ripaus ruskeaa: kesäloman ihania muistoja Porvoosta ja Tertin kartanolta.
Tervetuloa syksyn sateet ja tuiskut! Minä olen valmis :)
Iloa päivääsi!
Iida Emilia
Kevät on herkälle ihmiselle usein raskasta aikaa....niin on minulle kerrottu. Syksy on itsellenikin mieleinen...:)
VastaaPoistaJoo näin olen kuullut myös ja pitänyt sitä ihmeellisenä seikkana, kun kuitenkin pitkän pimeyden jälkeen koittaa vihdoin valo ja vireystaso lisääntyy selkeästi! Mutta nytpä näemmä olen liittynyt tähän jengiin mukaan ;D. En tiedä, olipa tylsää kyllä..tuota alakuloa kesti varmaan ihan sieltä tammikuusta kesäkuulle. No, onneksi se näyttäisi menneen ohi nyt ja saa nauttia alkavasta syksystä täysillä <3
PoistaToivottavasti syksy jatkuu sinulla hyvin. Älä murehdi ikkunoiden pesua, täällä on myös pesemäti, itse en pysty, mies ei ehdi. Jos ei nyt syksyllä, niin ensi keväänä. Nythän on pian pimeetä, eipä näy liat. Pannaan kynttilät palamaan ja nautitaan ja antaa syksyn tulla.
VastaaPoistaHyvää jatkoa sekä voimia sinulle.
Kiitos kovasti Tuija kauniista viestistäsi <3
PoistaJa tuo on kyllä niin totta, että pian ei ikkunoiden liat edes näy, joten nautitaan vain hämärän tunnelmasta kynttilöiden valossa :). Sitäpaitsi ikkunoiden pesu on aina ollut inhokkipuuhaani...on ne ennenkin jääneet pesemättä ;). Nyt ne vain todella kaipaisivat pesua!
Oikein mukavaa syksyä sinne sinullekin ja toivotaan tosiaan, että voinnit pysyisivät nyt parempina!
Voi miten ihana fiilis tuli tästä tekstistä. Ja ihan huippua, että voit paremmin ja oot löytänyt työkaluja parempaan oloon. Ne rakkaat ympärillä on kyllä iso syy kiitollisuuteen. Ihania syksyn päiviä sulle<3
VastaaPoistaVoi kiitos Ulla, ihana kuulla <3
PoistaSaapa nähdä kuinka pitkä ja pimeä talvi vaikuttaa olotiloihin? Täytyy vaan muistaa ottaa rennommin ja antaa aikaa itselleenkin.
Oma perhe on kyllä suurin syy hymyyn <3
Ihania syyspäiviä sinnekin!
Jos ikkunoita ei saa pestyä niin ei se maailmaa kaada. Itseään kuunteleminen on todellakin tärkeää. Sen olen joutunut opettelemaan. Kevät on meille herkille raskasta aikaa mutta niin voi myöskin syksyn ja talven pimeys olla. Kun itseään osaa tulkita tietää sitä milloin on avun tarpeessa ja toivonmukaan osaa silloin sitä hakea. Minun romahtamisen jälkeen käyn edelleen terapiassa ja se on ollut milulle pelastus.
VastaaPoistaOikein ihanaa syksyä sinulle ihana! Äläkä stressaa siitä jo sikkunat paskaset.
Iso Hali, Erica
Kiitos Erica sulle avoimesta viestistäsi, ja ihanaa kuulla, että siellä on löytynyt apua ja helpotusta vaikeisiin hetkiin! <3
PoistaMä annan ikkunoiden olla ( ja monen muunkin rästihomman ) ja odotan, jos vaikka inspiraatio iskisi! Luulenpa, että tuleva pimeä aika ei ainakaan energiaa yhtään lisää ;).
Pidetään itsestämme huolta. Mukavia syyspäiviä! <3