sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ripaus mustaa kiitos

Riehakasta laskiaissunnuntaita ruudun sinne puolen!

Me ei kyllä tottapuhuen edes muistettu koko laskiaista ( mistähän lie johtua...
...ehkä siitä että takaikkunasta aukeneva maisema muistuttaa lähinnä huhtikuun keväistä kuralätäkkökeliä, kuin helmikuista hiiihtoloman lopettajaisviikonloppua ;)

Ollaan kyllä tänään sensijaan vietetty varsinaista LAISKIAIS-sunnuntaita! Itse olen "hiihdellyt" koko päivän sisätiloissa yöpuku päällä, tukka takussa, ilman meikkiä. Tuhonnut pyykkivuorta, siivoillut ja kuunnellut esiteinimme kiukuttelua. Isäntäkin on osallistunut tuohon kiukuttelukonserttiin...kaippa tuo loman loppuminen ottaa nyt tiukille kaikilla! Itsellänihän loma on vielä edessäpäin. Viikon päästä se koittaa. Jei!

Mutta olihan meillä viikonloppuna jotain mukavaakin touhua. Itselläni oli pitkät viikonloppuvapaat ja läksimme pienelle minilomalle isäni luokse Poriin. Matkan varrella poikkesimme syömään ja shoppailemaan Ideaparkkiin, josta löysin ihania uusia tyynyjä sohvaa somistamaan. Hemtexissä hyödynsin osta kolme-maksa kaksi -tarjouksen, ja ostin meille muhkeita tyynyjä kauniilla kesäisillä kuvioilla, ripauksella mustaa.

Mustavalkoinen väritys on viehättänyt minua aina, mutta se jäi hieman taka-alalle tuon pitkän beessivalkoisen kauteni aikana. Nyt tilalle on selvästi tulossa harmaavalkomusta-vaihe. Täytyy myontää, että trendit vaikuttavat kyllä sisustus-mielialaani, vaikka oman tyylini olen aikalailla löytänytkin. Ehkä sellainen tehdasmaisuus vähän nyt viehättäisi tuon maalaisromanttisuuden rinnalla, ainakin pieninä paloina ;)















Nyt lapsukaiset tulivatkin ulkoa sisälle iloisin ja reippain  mielin, naapurin lapset seuranaan. Taidanpa itsekkin käväistä pienellä happihyppelyllä, ja napata tuon isännänkin mukaani. Sitten voisi vaikka leipaista niitä laskiaispullia ;)
 
Sunnuntaiterveisin:

Iida Emilia

18 kommenttia:

  1. Teilläpäs on tyyli muuttunut kivaan suuntaan sitten viime vierailun, tykkään :) Tuo sudenkorentotyyny on varmaan ostoslistalla vielä itsellänikin, niin paljon se kolahtaa muiden kuvissa.

    VastaaPoista
  2. Kaunista, kaunista! Makeet nuo mustat kynttilänjalat <3

    VastaaPoista
  3. Musta tuo kivasti särmää, me like. Mukavaa su -iltaa ja uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihana väritys! Ehdottomasti mun lempparivärit ♥
    Nyt vasta tajusin "laiskiais" :) Juu, sitä meilläkin on pakosta vietetty ;)

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä! Musta ryhdittää tosi kauniisti sisustusta :)

    VastaaPoista
  6. Oikein kaunista - tyylisi ei ole mihinkään kadonnut vaan kauniisti sitä korostaen olet mustaa laitellut.

    VastaaPoista
  7. AIkas ihanan näköinen tuo ripaus mustaa <3

    VastaaPoista
  8. Kaunista teillä taasen, tykkään!
    Sama harma-valko ja ripaus mustaa viehättää muakin ja sama sudenkorentotyyny on meidän sohvalla. :)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi10.44

    Minustakin tuo musta on tosi kiva ja pirteä väri sisustukseen!Ja nimenomaan ripauksena.Hyvältä näyttää!
    T.Asta

    VastaaPoista
  10. Kivat uudet tyynyt !
    Laiskasti on menty täälläkin. Pullatkin ostin valmiina :)
    Ehkäpä näämme sinun lomallasi :)
    Kauniit kuvat jälleen kerran.

    VastaaPoista
  11. Kivaa särmää se musta antaa ja ihanat nuo tyynyt, kun ovat kivan kesäiset, mutta sopivat täysin myös talveen! Teillä on aina kaunista, ihan aina <3

    VastaaPoista
  12. Huomenta !

    Niin monta kaunista kuvaa näytät.
    Ihana saada raikkaita lapsia sisälle.
    Hyvää viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
  13. Kauniilta näyttää. Sudenkorentotyyny on hauska ja toki myös muutkin tyynyt. Joskus tuntuu siltä, että pitäisi olla järkyttävän iso sohva, että saisi kaikki tyynyt hyvin mahtumaan :D

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköistä <3 Ja niin sitä pitääkin, laiskotella välillä :)

    VastaaPoista
  15. Kaunista! Kiva tuo keittiön musta tuoli ja lamppukin. Mustat kynttilän jalat ovat kauniit. :)

    VastaaPoista
  16. Olipa ihanan näköistä! Hemtex lopetti täällä meilläpäin jo pari vuotta sitten ja oon ihan ulkona sen tuotteista. En ees tiedä, missä lähin myymälä olis. Aivan ihania nuo tyynyt!

    VastaaPoista
  17. Minusta näiden kuvien välityksellä näkyy Sinun tyylisi, josta olen pitänyt aina alusta lähtien. :) Ripaus mustaa antaa mukavaa kontrastia, joka mielestäni korostaa sisustustyyliäsi. :)
    Hetki sitten itsekin huomasin, että onhan tuota mustaa ripauksina meilläkin. ;)

    Iloista laskiaistiistaita Sinulle! :)
    Halauksin!

    VastaaPoista
  18. Kiitos ihanat kommenteistanne! :)
    Kiva kuulla että tekin tykkäätte!

    Sohvalla tosiaan saa olla runsaasti tyynyjä. On ne vaan niin mukavia, vaikkei ne isännät aina niiden päälle ymmärräkkään ;)

    Meilläkin lopetti Hemtex täällä Hämeenlinnassa, mutta on kuulemma palaamassa syksystä uusiin tiloihin. Aika harvakseltaan siellä on tullut käytyäkkin. Onneksi tuo Ideaparkki on aika lähellä :)

    Kyllä noita laiskottelupäiviäkin tarvitaan. Arki lähtikin sitten taas ihan reippaasti ja iloisesti käyntiin.

    VastaaPoista