maanantai 7. joulukuuta 2015

Uusi löhöpaikka olkkarissa

Heipsan kaikille!

Uutta viikkoa huristellaan taas vauhdilla eteenpäin! Viikonloppuna juhlimme Suomen itsenäisyyttä anoppilassa herkkuruokien äärellä, ja tapasimme samalla pitkästä aikaa tyttöjen serkkuja. Kävimme lisäksi katsomassa jäähallilla upeaa itsenäisyyspäivän fantasia-näytöstä, ja iltasella tietenkin ihastelimme linnanjuhlien pukuloistoa television äärellä. Sain vihdoin viikonloppuna aloitettua myös joululahjojen hankinnan, vaikkakin aivan alkajaisiksi ostin lahjan ihan vain itselleni! Tästä mainitsinkin jo pikaisesti pari postausta sitten.

Nykyäänhän en oikeasti edes etsi meille mitään, koska en yksinkertaisesti tarvitse mitään, eikä meille kyllä totuuden nimissä edes mahtuisi enää mitään! Vaan kuinka ihmeessä nämä aarteet sattuvatkin aina löytämään minut :D

Ajelimme tosiaan tuossa erään kerran kirpputorin ohitse, ja ikkunan nähdessäni kiljaisin niin kimakasti, että isäntä meinasi pelästyksestä ajaa pöpelikköön. Katseeni oli nauliintunut vanhaan rautasänkyyn...ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Päätin kuitenkin unohtaa rautarouvan, koska ajattelin sen maksavankin maltaita...eikä meillä olisi ollut sille paikkaakaan, eikä sen värityskään ihan miellyttänyt.

Parin päivän päästä kävelin sitten kuitenkin tuon kirpparin kautta töihin, ja sängyssä roikkuvan hintalapun nähdessäni olin lentää pyllylleni! Hintahan olikin ihan lompakolleni sopiva! Enää en jäänyt jahkailemaan, vaan varasin rautarotiskon oitis itselleni. Miehelleni ilmoitin, että mun joululahja on sitten jo hankittu ;)





Ajattelin kyllä sijoittaa tämän kaunokaisen lastenhuoneeseen, mutta ainakin aluksi se päätyikin meidän olkkariin mukavaksi löhöpaikaksi. Punainen värikään ei ole hassumpi näin joulun alla, mutta tuskinpa se tulee ikuisesti tuon värisenä pysymään. Sängyn päädystä roikkuvista villasukista löytyy aina adventtina lapsukaisille pikkuisia ylläreitä.


Mailegin tontut, pikkuinen talja ja kaunis harmaa täkki ovat ostoskia Metsäpellon puodilta, jonne vielä viikon verran voit hyödyntää huikean 25%:n alen koodilla:
Pilvenhattara.




Tässä kelpaa sitten joulunpyhinä kinkkua sulatella kynttilänloisteessa, ja lueskella sisustuslehtiä suklaarasia kainalossa. ( Ja haaveilla siitä hieman isommasta unelmien talosta, jonne tämäkin aarre sopisi täydellisesti ).

Kertokaahan muuten mielipiteenne, minkä väriseksi itse maalaisitte sängyn?
On nimittäin aika vaikea valinta käynnissä ;). Valkoinen nyt vahvin vaihtoehto, mutta mustakaan ei olisi paha.

Hellurei seuraavaan kertaan!

Iida Emilia

Ps: Arvonta alemmassa postauksessa vielä viikon ajan käynnissä!

29 kommenttia:

  1. Ihana! En kyl uskalla sanoa väristä mitään, en osaisi päättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :)
      Ja niinpä...värivalinta on kyllä nyt kauhean hankalaa ;)

      Poista
  2. Ihana joululahja löytö! Kaunis punainen sopii Jouluun ja voihan tuon käsitellä myöhemmin jos haluaa. Meille tuli myös Rautasänky olkkariin lisäsohvaksi ja ollaan tykätty.

    Sanna/vanharakkaus blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sanna :) Sänky on kyllä kaunis punaisenakin, mutta tiedän että se alkaa mua jossakin vaiheessa rassaamaan ;). Mutta maalauksella ei ole niin kiire kuitenkaan. Olkaarissakin tämä menisi tosi mukavasti lisäsohvana, mutta luulen että se päätyy joskus vielä lastenhuoneeseen :)

      Poista
  3. Mahtava löytö, aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos Eerika :) Niin minustakin!

      Poista
  4. Ihana!! Huikea löytö! <3

    VastaaPoista
  5. Vau!Aivan ihana sänky ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Teilläkin olen ihastellut sitä sinistä rautasänkyä :)

      Poista
  6. Waude että se on upea ❤️ Harmaalle ääni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muruseni <3
      Niinpä...se harmaakin olis ihana! Voi eiii! ;)

      Poista
  7. Mmmhh.. valkoinen tietysti olisi nätti ja varma valinta, mutta jotenkin houkuttaisi kiiltävänmusta tai vaaleansininen taikka vaaleaturkoosi. Vaikea valinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on kyllä mahdottoman vaikeaa :) Musta väri oli mun ihan ensimmäinen näkemys tästä, mutta sitten aloin empimään, kun katselin netistä kuvia erivärisistä sängyistä ja näin ihanan valkoisen kuluneen...ja sitten toisaalta juuri tuollaiset herkkuväritkin olis niin söpöjä! Ehkä kuitenkin tulen päätymään aika varmoihin valintoihin, eli mustaan tai valkoiseen ;)

      Poista
  8. Vau!! Mahtava löytö :) Luulen, että meillä sänky maalautuisi varmaan jollain pastillin sävyllä! Mutta hyvin käy Jouluun tuo punainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Outi :) Voi että ne pastelliväritkin olisi ihan mahdottoman ihania! Ehkä tämä jääkin lopulta joulun-punaiseksi, kun en osaa tehdä päätöstä ;)

      Poista
  9. elä maalaa vaan myy mulle :) oon aina tahtonu punasen rautasängyn :) iiiihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tästä en kyllä luovu :) Onhan tämä punainenkin tosi soma...vaan sopiiko se oikein meidän värimaailmaan. Jos tulen katumapäälle ostoksesta niin otan suhun yhteyttä ;)

      Poista
  10. Ihana sänkyvanhus <3 Älä maalaa, Tuohan on aivan herttainen punaisena! Jos kuitenkin päädyt maalaamaan sen, maalaa se mustaksi. Se toisi kivasti kontrastia teidän vaaleasävyiseen kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaaru ja olet kyllä oikeassa, että punaisena tai mustana se toisi juuri sitä kaivattua kontrastia :)

      Poista
  11. Aivan ihana löytö! En kyllä osaisi itsekään päättää uutta väriä, mutta ehkä musta voisi toimia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Riitta :)
      Musta näyttäisi olleen ainakin sängyn alkuperäinenkin väri, että ei hullumpi ollenkaan.

      Poista
  12. Anonyymi7.01

    Voi miten ihana uusi löhöpaikka idea <3 Hyvää joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  13. Anonyymi3.02

    Sehän on ihan täydellinen. Mä odottelen vielä omaa aarrettani :)
    BTW mun blogissa on pieni arvonta käynnissä, joten tervetuloa kurkkaamaan sitä, jos et ole vielä käynyt.
    Ja valoisaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  14. Ihana. Valkoiseksi ja mustalla kulutusta 😄

    VastaaPoista
  15. Voi minkä aarteen oot löytänyt!!Tosi kaunis. Suloiset myös nuo villasukat jonne tulee yllätyksiä!

    VastaaPoista
  16. Voi sentään mikä ihanuus sänky ja kyllä tuo sopii olkkariin ja ihanan värinen..kyllä tuollaisen laittaa vaikka mihin paikkaan kun on niin nätti oli tilaa tai ei :)

    VastaaPoista
  17. Kiitokset teille kommenteistanne <3

    VastaaPoista