torstai 28. huhtikuuta 2016

Kaapin kätköissä

Moikka! Niinhän siinä sitten kävi, että loma on suurimmaksi osaksi kulunut kaapissa! Kaikki perheen vaatteet ja kengät on nyt inventoitu ja hyllyt järkkäilty siisteiksi. Monta pussillista lähti taas tavaraa kierrätykseen. Ärsyttävä homma aloittaa, mutta loppujenlopuksi niin palkitsevaa :)

Huomenna ajattelin lähteä kevätvaate-ostoksille, sillä eihän sinne kaappiin enää mitään jäänytkään, kun laitoin kaikki "kutistuneet" ja resuiset koltut pois ;). Niin ja kävinhän minä muuten yhtenä päivänä sisustuskaupoillakin. Metsäpellon puodille on nimittäin tullut JDL:n kalkkimaaleja ja niitä on pakko päästä testaamaan!

Meidän nuoremman tyttären pikkuruisessa huoneessa on nyt myös tavarat hyvässä järjestyksessä ja kolmasluokkalainen sai itselleen ihan oman työpisteenkin. Vanha tuttavilta saatu peilipöytä toimittaa täällä nyt koulupöydän virkaa, kun se siirtyi olkkarista pulpetin tieltä lastenhuoneeseen.Tuon DIY- salmiakkiruutuseinän innoittamana villiinnyin vallan noista Alice & Fox pahvisalkuista, joissa ruudut esiintyvät pääosassa. Pallovalot ja kaunis valaisin ovat myös Jollyroomista.








Pahoittelut huonolaatuisista kuvista. Vanhassa vaatekaapissa ei ole valaistus vielä ihan parhaimmillaan...

Voi viude muutes, sehän on ihan kohta vappu ja toukokuu!

Lomaterkuin

Iida Emilia

6 kommenttia:

  1. Voi jestas miten kaunis♡

    VastaaPoista
  2. Onpas neidillä soma työpiste salmiakkiruutuineen! Ja tuon värinen kånken olisi meilläkin haaveena sellaisen roosan kaveriksi :)... Onnittelut ison vaate-inventaarion suorittamisesta (tulisi meilläkin tarpeeseen)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Maarit :) Juu tuo Kånken oli neidin synttäritoiveena ja ehdottomasti piti olla vaaleansininen.

      Huh, tuo vaateinventaario on aina jotenkin rasittava homma, mutta kyllä se vaan kannattaa ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua toimeen! Ihanan siistit ja tilavan oloiset kaapit palkitsevat :). Pääsin tosin aika helpolla, sillä isäntä sai jopa katsottua oman kaappinsa sisällön ja esikoinen omansa!

      Poista
  3. Kääks miten ihana pastellinen nurkkaus! <3 Täälläkin on työn alla vaatekaappien tyhjennys ja uudelleen täyttö. Järjetön homma, mutta tosiaan niin palkitseva ja ai miten kiva on järjestellä kaappeihin uudet vaatepinot!

    Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3 Tässä huoneessa löytyy sentään vähän väriä!

      Tsempit sinnekin kaappien järkkäilyyn! Kunhan hommassa pääsee vauhtiin niin se on oikeastaan ihan hauskaakin :)

      Ihanaa vappua!

      Poista