tiistai 2. elokuuta 2016

Seinäjoki -Sorsanpesä -Solar Sound

Siinäpä vasta olikin kova kolmen S:n setti viime viikonlopulle + asuntomessut vielä siihen kylkeen. Huikea loman lopetus kerrassaan! 

Sain muutamia viikkoja sitten kutsun Winled oy:ltä VIP-viikonlopun viettoon Seinäjoelle, jossa pääsisin avecini kanssa majoittumaan Hotel Sorsanpesään, ja tutustumaan samalla asuntomessujen- sekä Solarsoundien tämänvuotiseen tarjontaan. Eipä tarvinnut kahtaa kertaa miettiä! Menetin muuten samaisella kertaa festarineitsyyteni, sillä en ole vielä tähän ikään mennessä koskaan festareilla käynytkään, ja mikä hupaisinta, vaikka sisustusbloggari olenkin, niin en ole myöskään ikinämilloinkaan käynyt ennen asuntomessuilla!!! 

Meidän lisäksemme paikalle saapuivat Winledin suloinen emäntämme Noora,  Hajottamon hulvaton Heidi leppoisan miehensä kera, Modernisti kodikas blogin aurinkoinen Kerttu sekä hänen pirteä ystävättärensä, Modernin puutalon hersyvän hauskat Mervi & Petri, sekä Inspired by love elegantti pariskunta Sanna & Tomas. Sanna oli muuten sisustanut asuntomessuille aivan ihanan kohteen: Lakka Lakeuden, josta näette paloja myöhemmin. En tuntenut ketään näistä bloggareista entuudestaan, eikä blogitkaan olleet kovin tuttuja, koska he edustavat moderninpaa tyylisuuntausta, mutta aivan mahtavia tyyppejä joka ikinen ja he tekivät reissusta ikimuistoisen :)



Hotel Sorsanpesä tarjosi viikonloppuumme ripauksen glamouria ja luksusta.

Tämä 1970-luvulla rakennettu, ja 80-luvulla kulta-aikaansa elänyt mielenkiintoinen arkkitehtuurinen elämys muistutti ympyränmallisen ulkokuorensa vuoksi pesää, joka sijaitsi luonnonkauniin joen varrella. Keskustaan oli n. kolmisen kilometriä matkaa, mutta kulkuyhteydet olivat erittäin hyvät ja parkkipaikat ilmaiset.

Hotellia on remontoitu tämän vuosikymmenen alussa laajalti klassiseen ja runsaan pehmeään tyyliin.
Palvelu oli loistavaa ja ruuat erittäin maukkaita. Unikulman patjat tuntuivat taivaallisilta, mutta valitettavasti nekään eivät auttaneet herkkäunisen unenlaatuun riittävästi, sillä nukuin ensimmäisenä yönä vallan kokonaista neljä tuntia! Ainut miinuspuoli huoneessamme olikin se, että en saanut huonetta yöllä täysin pimeäksi, vaan heräsin aamukuudelta auringonsäteisiin, mutta ihmeen hyvin sitä silti jaksettiin koko päivän painaa menemään, ja toisena yönä nukuttikin jo paljon paremmin.

Hotellin alakerrasta löytyi myös suuri tanssipaikka livebändeineen, sekä viihtyisä terassi jokimaisemin, jossa kelpasi kesäiltana istuskella.















Ensimmäisenä iltana saavuimme mieheni kanssa aika myöhään vasta hotellille, joten emme ehtineet tavata muita bloggareita kuin vilaukselta. Vietimmekin romanttista laatuaikaa ihan vain kahdenkesken. Söimme hyvin ja kippistelimme kuohuvalla.

Illan hämärtyessä matkasimme Solar Soundeille ja jammailimme siellä yömyöhään intoa puhkuen mm. Elastisen ja JVG:n tahdissa. Nämä jo neljättä kertaa järjestetyt festarit ovat saavuttaneet nopeasti huippusuosion, enkä yhtään ihmettele, sillä torstaina paikalla olivat olleet esiintymässä mm. iskelmän ja popin kuninkaat: Siltsu ja Antti Tuisku.

Kiinnitin kaiken ihmispaljouden ja hyvän musiikin keskellä huomiota siihen, että festarialueella toimi kaikki hyvin. Bajamajoja oli riittävästi ja järjestysmiehet olivat kokoajan valppaita!

Varmuudella voin todeta, että tämä ei tullut jäämään viimeiseksi festarikokemuksekseni.







Toisena Seinäjoki-päivänämme kävimme asuntomessuilla, joista laitankin teille lisää juttua toisella kertaa. Lisäksi illastimme Sorsanpesällä pitkän kaavan mukaan, ja kävimme vielä festareilla kuuntelemassa Petri Nygårdin härskejä lauluja, joiden sanoma tuli kyllä selväksi :P Huh hei, ei ehkä ihan ominta musiikkigenreäni. Iltaa istuimme vielä porukalla terassilla myöhään, ja juttua riitti. Jännä miten "ventovieraiden" tyyppien kanssa voikin puhua niin avoimesti kaikenlaisista asioista ja naurettua tuli niin, että vatsalihaksiin koski.

Tässä alhaalla koko ryhmä koossa ( Kiitokset Kertulle kuvan lainaamisesta ). 



Viimeistä lomapäivää viedään nyt! Ja heinäkuukin vaihtui lennossa elokuuksi.
Samaa aikaa ahdistaa, mutta toisaalta tuntuu myös kivalta kun arki alkaa!

Iloa päiväänne!

Iida Emilia

-Yhteistyöpostaus-


5 kommenttia:

  1. Tuo reissu kuulostaa niin kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös!? :) Oli kyllä niiin suuri ilo päästä mukaan tällaiseen reissuun:

      Poista
  2. Vitsi teillä oli ihana ja ikimuistoinen reissu♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli kyllä mukavaa, mutta kyllä vaan ne meidän omatkin blogireissut on mitä parhaimpia <3

      Poista
  3. Amei teu blog cheio de belas inspirações.
    Tenha um ótimo fim de semana.

    VastaaPoista