maanantai 15. toukokuuta 2017

Viikonlopun touhuja

Heipparallaa!

Pahoittelut, etten ehtinyt vastailemaan viesteihinne aiemmin, sillä viikonloppu oli täynnä touhua ja kaiken kukkuraksi isompi tietokoneemme sanoi sopimuksensa irti! Olihan se jo odotettavissakin, kun kone oli ollut "puolikuntoinen" pidemmän aikaa. 

Mutta äitienpäiväviikonloppu oli ihana! Lämpimät onnittelut vielä tätäkin kautta kaikille upeille äideille, meille arjen sankareille! Me suuntasimme mökille luonnonhelmaan ja kylläpä maistui kevään ensimmäiset pihasaunan löylyt, sekä appiukon grilliherkut makoisilta. Lapset heittivät jo talviturkkinsakin, mutta itse en jäätävään veteen pystynyt jättämään kuin villasukkani! Euroviisu-studiota yritettiin pitää myös vireillä, mutta taisi siinä yksi jos toinenkin torkahdella vuoronperään ;)
Oma ehdoton suosikkini voitti lopulta koko kisan! ( ainut viisu joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ) Toki Suomenkin kaunis kappale olisi ansainnut paikan finaalissa.

Äitienpäivän aamua juhlistimme mökillä herkullisen vohvelibrunssin äärellä, ja sieltä säntäsimme  vatsat täysinäisinä äiti-tytär futismatsiin, joka olikin ihan hurjan hauskaa! Meinasin kyllä läkähtyä jo pelkkään alkulämmittelyyn, mutta niinpä vaan itseni kokosin, että sain jopa jotenkin vahingossa laukaistua äitien avausmaalin :D




Matsin aikana armas mieheni valmisteli kotona herkullisen äitienpäivälounaan, ja haimme oman äitini meille myös syömään. 

Jälkkäriksi olin leiponut esikoisen kanssa suklaisen britakakun, johon ohjeen nappasin täältä.
Kakku oli todella herkullista, vaikka marengista ei ihan sellaista kovin rapsakkaa tullutkaan. En myöskään löytänyt lähikaupastamme suklaakermaa tai kaakaotomusokeria, joten korvasin ne ihan tavallisilla versioilla. ( En ole itseasiassa ennen kuullutkaan tuollaisesta suklaakermasta, että onkohan sellaista valmiina olemassa, vai olisiko kerman sekaan pitänyt vain sulattaa suklaata )? 

Vadelmat korvasin mansikoilla. Yllättävän nättikin kakusta tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan :)




Mutta nyt kohti uutta viikkoa! Toivottavasti lämpenevää sellaista. Ainakin äitienpäivän kunniaksi säänvaltija pisti parastaan :)

Mainiota maanantaita!

Iida Emilia

4 kommenttia:

  1. Anonyymi12.29

    Valiolla on ollut valikoimissaan vaahdotettavaa suklaa- ja mansikkakermaa mutta ei taida enää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten, muistankin nähneeni joskus tuota mansikkakermaa. Täytyy vielä kurkata isomman kaupan valikoimat, mut onneksi tuota suklaakermaa on helppo itsekin valmistaa :)

      Poista
  2. Makoisan näköinen kakku. Pitääpä kokeilla joskus.
    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkullista :P
      Leppoisaa sunnuntaita sinne myös <3

      Poista