tiistai 25. syyskuuta 2018

Hyggeilyä syystuiskuissa

Huomenta keskiviikkoon!

Harmaa ja tuulinen syysaamu. Hörpin smoothieta ennen töihin lähtöä ja mietin, kuinka sitä selviääkään taas kylmästä ja pimästä jaksosta, joka on juuri aluillaan. Tällä viikolla on jo täytynyt kaivella hanskoja ja pipoja kouluun lähteville.

Onhan tässä syksyssä ja tulevassa talvessa paljon ihanaakin.
Hyggeilyaikaa parhaimmillaan. Villasukat, kynttilät ja lämpimät teekupposet! Niiden ajattelukin saa hyvälle tuulelle. Ja tietenkin lähestyvä joulukin pikkuhiljaa, vaikka en nyt sentään ihan vielä ole joulukoristeluja aloitellut ;)

Ystävät pitävät myös mielen lämpimänä syystalven tuiskuissa ja olen päättänyt, että heidän tapaamisestaan pidän kiinni. Tulevana viikonloppuna onkin edessä jälleen ihana naisten tapaaminen tutulla blogiporukalla, enkä malttaisi millään enää odottaa!




Löysin muuten sattumalta Tigeristä kauniit ja suuret keramiikkakupit, jotka ovat aivan täydelliset hyggeilykupit pimeneviin iltoihin. Eivätkä olleet kalliitkaan. Pakko oli pari sellaista hankkia vaikkei ehkä kauhean kovaa tarvetta olisi ollutkaan ;).

Viikonlopun naistenreissulla tullaan taas koluamaan mitä ihanampia sisustuspuoteja ja reissu tulee pitämään sisällään niin paljon inspiraatiota, kauneutta, naurua ja puheen pulputusta, että sillä jaksaa taas pitkälle.




Millä keinoin te aijotte selvitä tulevasta talvikaudesta. Olisi mukava kuulla :)

Lämpimin ajatuksin:

Iida Emilia

6 kommenttia:

  1. No, minähän rakastan tätä sykyn aikaa...hämäriä päiviä, tuulta ja sadetta. Juuri tälläistä, kuin tänään on...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Syksy on ihanaa aikaa <3 Tosin minä tykkään enemmän niistä aurinkoisista syyspäivistä, mutta silloin tällöin ne sadepäivätkin ovat oikein mukavia :)

      Talvikin on tavallaan ihanaa aikaa, mutta itselläni se ottaa kyllä koville kun on liian pimeää ja kylmää ;).

      Onneksi on erilaiset vuodenajat! Yritetään löytää iloa niistä kaikista!

      Poista
  2. Ihana tunnelma kuvissa, tekee itsekin mieli laittaa teevesi lämpiämään. :) Talvikauden selviämiseen taitaa olla aika samat konstit kuin monella muullakin; kynttilät, lämmittävä tee (ja villasukat!), harrastukset, ystävien tapaamiset ja joulusta hössöttäminen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos paljon :)
      No nämäpä ne juuri ovat hyvät selviytymiskeinot :)
      Tunnelmallisia syyspäiviä!

      Poista
  3. Hyggeily on kivaa ja teidän kauniissa kodissa se varmasti onnistuu ♡! Hyvää hyggeilyaikaa ja mukavaa syksyn jatkoa ♡.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon <3 Leppoisan lämpimiä syysiltoja sinullekin viltin alle :)

      Poista