Syysistutuksia

Värikästä lokakuun alkua!

Syksy on mulle kuin uusi kevät. Odotan aivan yhtä innolla ruskan sävyjä, kuin hiirenkorviakin. Hämärän laskeutuminen iltaisin tuntuu myös tässä hetkessä hyvältä, ihan niinkuin valon lisääntyminen keväisin. Lämpötilatkin ovat itselleni juuri sopivia näin syys- ja kevätaikaan, eikä sadepäivätkään kauheasti haittaa. Ja siinä missä kevättä seuraa kesä, niin syksyähän seuraa joulu! Aina on jotain ihanaa, mitä odottaa :)

Ainoa harmitus toki keväässä ja syksyssä on se, että ne kestävät vain hetken. Katselisin mieluusti pidempäänkin tuota luonnon väriloistoa. Ja onhan niissä kuuran peittämissä pakkaspäivissäkin oma tunnelmansa. Tai ensilumen hohteessa. Mutta niitä pimeitä ja loskaisia päiviä en suostu vielä ajattelemaankaan...

Pihan syysistutuksista innostun ihan yhtä lailla, (ellen jopa enemmänkin) kuin kevätistutuksista.

Valitsin murattien ja lankaköynnösten seuraan ihan perinteisiä vaaleita callunoita sekä hopealankaa, mutta nuo vihreät callunat ovat meidän pihassa uusi juttu. Sopivat tosi ihanasti valkoisten kaveriksi. Ja kurpitsat kuuluvat tietenkin syksyyn. Onneksi niistäkin löytyy erilaisia värivaihtoehtoja, jos oranssi ei tunnu omimmalta.

Maalasin muuten jo alkukesästä vanhan helkamani tummanharmaalla kalkkimaalilla. Näin sain etupihaamme vievälle tyhjälle sivuseinustalle silmäniloa, jota voi koristella mieleisekseen vuodenaikojen mukaan. Toivottavasti naapuritkin ilahtuvat tästä, sillä tämä sivuseinämä kuuluu rivitalomme yhteiselle kulkuväylälle. Ainakaan kukaan ei ole valittanut ;)

Pian saa hakea myös havuja ja sammalia istutusten sekaan, ja kranssikin sopisi tuohon naulakkoon ihanasti. Pikkuhiljaa sitten iltojen pimentyessä yhä enemmissä määrin syttyy myös kausivalot harmautta piristämään. Mutta ensin täytyy kehitellä valojen johdoille paremmat kulkureitit, etteivät joudu kaniherramme nenän eteen!!  Edelliset on nimittäin järsitty poikki :/ 

Siellähän se jänis jo väijyykin, että mitäs kivaa syötävää äiti on taas hänelle istutellut :D 

Onneksi hän ei hyppele kovin korkealle, mutta mystisesti noista istutuksista osa aina katoaa, vaikka heinää ja oksiakin on tarjolla. Minähän en raaski kaniherraa häkkiin sulkea, niin hän saa aidatulla takapihallamme päivittäin valvotusti hyppelehtiä.

Mutta nyt kääriydyn vilttiin sohvalle ja lähettelen syys-sateiden ja lyhtyjen keskeltä terkkusia 

Leppoisaa loppuviikkoa!

Iida Emilia