sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Rauhaisaa Joulua!

Joulu on täällä!

Joulun odotus ja viime hetken hössötykset ovat päättyneet. Viimein voi istahtaa alas aatonaaton iltana ihailemaan putipuhdasta kotia, joka on koristeltu rakkaudella vuoden kauneimpaan juhlaan. Kuusen valot tuikkivat, lahjapaketit ovat valmiina kääreissään, ja kinkun tuoksu leijailee uunin uumenista. Niin kutkuttavan ihanaa!

Tänä vuonna sain laitella joulua rauhassa, mutta silti vain tuntui kiirus tulevan. Saimme myös nauttia parina päivänä läheisistä vieraista jouluvalmisteluiden lomassa. On leivottu, häärätty, pyykätty ja puunattu. Joululaulut ovat soineet taustalla ja ikkunasta on avautunut mitä täydellisin talvimaisema. Tärkeintä on kuitenkin joulurauha, joka on laskeutunut sydämeen asti.

Kuvia otin jo pari päivää sitten, kun kuusemme oli nostettu sisään, mutta koristeet vielä uupuivat. Kuusi on pieni, eikä täydellisen symmetrinen, mutta ihanan tunnelman se luo silti joka vuosi.( Jossain kuvassa saatat huomata myös erään karvaisen kaverimme, joka tykkää kuusesta myös kovasti ;)




Teinimme askarteli hauskan joulutekstin taululle ja kuopus väkersi herkullisen suklaamökin.



Kyökin puolella ripaus punaista. Ja tonttu-ukot vilahtelevat siellä,täällä.







Näiden jouluisten kuvien myötä Pilvenhattaran väki toivottelee kaikille

Suloista Joulun aikaa!


4 kommenttia:

  1. Nautinnollista ja ihanaa joulunaikaa myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Eeviregina <3

      Ihanaa joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta!

      Poista
  2. Miten ihana joulukoti ja tyttöset ❤ nyt nautitaan joulusta ja sen tunnelmasta rakkaiden kanssa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset Jonna ystäväin <3 Näin todella teemme!

      Poista