torstai 20. joulukuuta 2018

Lahjat peittyy kääröihin

Neljä yötä jouluun! 

Paljon on puuhastelua vielä jäljellä, mutta onneksi minulla kävi tänä vuonna niin ihana tuuri, että sain jäädä jo nyt joululomalle!! Tällaista ihmettä en muista tapahtuneen vuosikausiin. Saan kerrankin valmistella kotia jouluun aivan rauhassa. Stressikin hävisi saman tien.

Lahjaostokset minulla jäivät tänäkin vuonna aika viimetippaan, mutta nyt voin huokaista, kun paria juttua lukuunottamatta kaikki on hankittuna ja paketoituna valmiiksi. 

Tämän vuoden paketteihin valikoitui yllättävän tummia sävyjä ja ripaus vihreää, sekä eucalyptuksen tuoksua. Joka vuodelle taitaakin olla aina oma teemansa. Rakastan papereita ja erilaisia naruja, ja joudun kaupoissa hillitsemään itseäni, etten kiikuttaisi joka paikasta lahjapapereita mukanani ;).



Joulujuttuja lisäilen kotiin viikonloppuna tyttöjen avustuksella lisää ja kuusikin pitäisi jo hakea.
Milläs mallilla teidän jouluvalmistelunne ovat?



Sohvan- ja tyynynpäälliset tulivat juuri raikkaan tuoksuisina kuivaushuoneesta ulos, ja kylpyhuoneen pesu odottaa. Tänään aion myös leipaista saaristolaisleivät valmiiksi.

Joten joululaulut soimaan ja menoksi...

Voimahalein!

Iida Emilia


8 kommenttia:

  1. Voi kuinka kauniita paketteja. Itsellä viimeinen työpäivä ja sitten alkaa jouluvapaat. Hommat vielä pahasti kesken, mutta onneksi suurin osa leipomuksista on tehty. Siivous projektia pukkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon viestistäsi <3

      Toivottavasti siellä on ihana joulu takana :) Kivaa loppuvuotta!

      Poista
  2. Anonyymi5.17

    Ihania kuvia, kauniita paketteja. Voi minkä inspiraation sait aikaan. Stressitöntä joulun valmistelua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti ja ihana kuulla, että löysit inspiraatiota mukaasi :)

      Jouluvalmistelut sujuivat ihmeen stressittömästi tänä vuonna! Nyt kohti uutta vuotta! OIkein leppoisia välipäiviä!

      Poista
  3. Kaunis, harmoninen värimaailma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia <3
      Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinne!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! <3
      Toivottavasti sielläkin oli ihana joulu? Nyt kohti uutta vuotta :)

      Poista