maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevättä pihamaalla

Oi että, miten ihanista ilmoista saimmekaan viikonloppuna nautiskella. Elohopea kipusi lähemmäs 15:sta lämpöastetta, ja kun se viimeinenkin luminokare sai takapihallamme kyytiä, niin johan alkoi harava heilumaan. Pyyhkäisin myös isoimmat talvipölyt  pois terassilaudoilta ja asettelin kalusteita jo hieman paikoilleen.

Kuivahtaneiden talvi-istutusten tilalle vaihdoin keväisiä sipulikukkia ja ensimmäiset terassikahveetkin tuli ulkona hörpittyä. On tämä kevät vaan ihmisen parasta aikaa :)
Nyt toki toivotaan, ettei kauhea takatalvi pääse yllättämään!





Pienellä rivitalopihallamme ei nurmikkoa enää kauheasti olekaan, kun viimekesänä suurensimme terassia ja teimme tämän kesäkeittiönurkkauksen, johon pohjaksi laitoimme sepeliä. Tykkään tästä tosi paljon. Ainut miinuspuoli on se, että kaniherra tykkää MYÖS ja kaivaa tätä maata niin, että sepelit vain pöllyää!!! ( Töpöhäntä vilahtaakin kuvassa, kun tarkkaan katsotte ;)

Tykästyin viimekesänä myös noihin rungollisiin havupalleroihin ( jänis ei yletä niihin..hah haa ), mutta tuo havu on talven aikana muuttunut osittain aika ruskeaksi, joten toivotaan, että se siitä kesän myötä elpyy? Onko hoito-ohjeita kenelläkään antaa?



Ja siellähän se äidin tuholainen taas vauhdissa! Kaikkea vihreää pitää päästä maistamaan ;)


Tänään on jo hiukan pilvisempää ja koleampaa. En ehkä kestä, jos kevät tekee takapakkia.
Noh, mutta nyt kohti uutta viikkoa ja uusia pettymyksiä :D

Heipparallaa!

Iida Emilia

14 kommenttia:

  1. Täällä sataa LUNTA..:( Eli otti se takapakkia...se kevät..:)
    Viimeisessä kuvassa pupu jo haistelee välipalaansa, maiskis..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIIIIH!!!! Nyt ei psyyke kestä lunta enää yhtään! Täällä ei näy vielä. Mutta sulaahan se onneksi ja vie ehkä pölyjä vähän mennessään :)

      No siellähän se kani haistoi heti herkut, ja maistoikin :D

      Poista
  2. Syötävän suloinen tuo teidän "tuholainen"
    Minullakin on takapihalla aika iso istutuspöytä, mutta en ole vielä saanut sitä siivottua ja istutuksia aloiteltua. Sisälle ostin pari helmililjaa, lähinnä pääsiäistä ajatellen, mutta niissä/tai minussa oli joku vika, sillä ne kuoli heti seuraavana päivänä, huoh.
    Toivon sinne oikein aurinkoista ja lämmintä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaniherra ei olisi niin vietävän suloinen, niin siitä olisi tehty jo rukkaset kauan sitten :D. No ei vaineskaan, ihan hauska kaveri <3

      No voihan helmililjat, kuinkas ne nyt niin nopsasti kupsahti?! Sisällä toki menevät nopeampaa, mutta itselläni ehkä viikon verran kestävät, kun ihan pieninä nuppusina ostaa. Ulkona kestävät hyvin pitkäänkin, jahka ei kovin kovia pakkasia tule.

      Keväistä ja mukavaa viikkoa sinnekin :)

      Poista
  3. Hyvä että sinulla on ollut apulainen jotta olet saanut asiat kunnolla hoidettua takapihallanne.
    Kyllä tämä kevät todellakin on ihanaa vuodenaikaa. Auringossa voi nauttia kaffeesta ulkosalla.
    Tänään olemme täällä etelässä saaneet vettä ja räntää. Paljon ei ole aurinko meitä tänään hellinyt.
    Ihanaa kevään alkua sinulle
    Halauksin Erica <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä apuri yritti kokoajan päästä kevätkukka-maistiaisille ;)

      Koleaa ja sateista nyt täälläkin, mutta muutoin on ihanaa tietää, että se paras hetki on juuri käsillä, kun ilmat lämpenee ja luonto heräilee <3

      Mukavia huhtikuun päiviä sinne :)

      Poista
  4. Ihania kuvia taas <3 Kyllä tämä kevät saa taas sormet syyhyämään ulkohommien kanssa. Ihme kun syksyllä tuntuu olevan motivaatio pihajuttujen kanssa ihan nollissa ja kevään tullen taas tekisi mieli suunnilleen muutta ulos. Mullakin tuli jo laitettua terassille ekat kevätistutukset. Siitä se taas lähtee :) Mukvaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia paljon Eerika <3

      Näin se juuri menee. Nyt on ideoita ja intoa, mutta kyllä se siitä heinä/elokuun aikana kummasti vähenee ;)

      Upeita istutuksia oli teilläkin terassille ilmestynyt <3 Iloisia päiviä!

      Poista
  5. Ihanan keväistä touhuilemista! Kauniita kuvia ja pupunen on tosi söpö <3. Takapakkia on meilläkin kevään kanssa, vaikka tulppaanit ja muutamat krookukset jo nostavat varsiaan ja kukkiaan esille :). Toivotaan että koleus on vain äkkiä ohimenevä koetus! Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3

      Nämä kevät-touhut on kyllä ihania ja mukavaa seurailla luonnon heräämistä talviuniltaan.
      Onneksi meille ei ole vielä lunta ilmestynyt, mutta muutoin tosi kylmää ja kalseaa. Lämpöä odotellessa :)

      Aurinkoista huhtikuuta!

      Poista
  6. Ihanan näköistä ja keväistä! Meillä on lunta vielä niin jumalattomat nietokset, ettei ole hirveästi pihahommiin vielä päässyt :D Ihana tuo kani! <3 Muistan itsekin oman pupun kaivelleen meidän rivaripihan nurmikon mullikolle... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Riitta :). Täällä etelässä suli ihmeen äkkiä kinokset, vaikka ne olivat jossain vaiheessa olohuoneen ikkunaan saakka. Johonkin ne vain katosivat!? Ja nyt ei lunta enää lisää kaivata.

      Juu, nuo kanit on kyllä kovia kaivamaan. Meilläkin on grillin takana kauhea kuoppa :D

      Poista
  7. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Ihana kuulla <3
      Iloa päivääsi!

      Poista