tiistai 16. huhtikuuta 2019

Ihanaa pääsiäisviikkoa!

Kun aamulla avaa verhot ja kevät vastaanottaa aurinkoisella hymyllään, niin päivä ei voi alkaa huonosti! On tällä lämmöllä ja valolla vain aika suuri vaikutus ihmiseen. Pyöräilykausi on myös startattu käyntiin ja ensimmäiset orvokit hankittu pihan piristeeksi. 

Pääsiäiseen meillä ei ole kummempia suunnitelmia, paitsi perheen/suvun kanssa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja mahdollisesti kevät-talkoita mökillä. Pidennetty viikonloppu tulee kyllä kivaan saumaan ja hyvien ilmojen pitäisi jatkua. Mahtavaa!

Oletteko miettineet pääsiäismenuuta juhlapöytään? Itse emme ole koskaan perinteistä lammasta laittaneet, vaan uskon, että pöytämme paraatipaikalle uiskentelee tänäkin vuonna kalaherkkuja esim. paahdettujen kasvisten ja perunan kera. Parsa ja täytetyt kanamunatkin olisi hyviä lisukkeita. Ja täytyisihän sitä kakkuakin juhlan kunniaksi leipaista. Ai että kun tuleekin nälkä miettiessä.



Huomaan, että varsinaiset pääsiäiskoristelut ovat jääneet vähemmälle lasten kasvaessa. Enää eivät teinit innostu askartelemaan tai rairuohoa kylvämään, joten itsellänikin jäävät nuo hommat unholaan. Virpomaankaan meillä ei kuopus enää lähtenyt, joten yksi ajanjakso on auttamatta ohitse, mutta ei meillä ilman suklaaylläreitä silti jäädä ;)



Kohti pääsiäistä siis...

Nautitaan keväästä ja auringonpilkkeestä!

Iida Emilia

4 kommenttia:

  1. Ihana tämä kevät ja varsinkin nämä ihanat lämpimät säät. Meilläkään ei pääsiäisenä mitään lammasta laiteta, Tänäkin vuonna isäntä lähtee pitkänäperjantaina töihin ja tulee lauantaina kotiin joten mitään erityisempää ei ole suunnitelmissa täällä. Ei tekemisen eikä menyyn suhteen.
    Eipä juurikaan pääsiäiskoristseluakaan meillä ole.
    Ihania lämpimiä päiviä sinulle.
    Iso pääsiäishali Erica <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä upeita päiviä ollut kertakaikkiaan! Nyt on jotenkin enemmän fiiliksistä tästä keväästä kuin pääsiäisestä. Ehkä pääsiäinen on nyt vain aivan liian myöhään tänä vuonna. Mutta ihanaa, kun aurinko paistaa. Nautitaan! <3 Oikein mukavaa pääsiäistä teille! :)

      Poista
  2. En minäkään askartel koristeita. Joitakin ostettuja laitoin esille.
    rairuoho on vuosia ollut meiltä pois. Nyt unohdin kukatkin ostaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan kukat! Mutta eipä se mitään haittaa :)
      Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Tuija!

      Poista